Tarina Apilasta

Apila tuli ilostuttamaan minua loppukesästä 2008. Apilassa on ollut jotain erityistä ja sen tuo kehrääjä teki selväksi heti, kun menin pientä katsomaan. Pennut pääsivät käymään pihalla ja tuo pieni kollinpoika seurasi minua kovasti. Istahdimme nurmikolle ihmettelemään toisiamme ja kummastelin, kun pentu katsoo vuoroin minua ja vuoroin maahan. Tarkemmalla tarkastelulla, huomasin pennun nuuhkuttelevan neliapilaa. Siinä kohin olin varma, että tuo pieni kissa on minun ja siitä, että sen nimeksi tulee Apila.

Apila eleli maalla varsin leppoisia kissanpäiviä. Kerran on todennäköisesti päässyt syömään rotanmyrkkyä, joka veti kissan erittäin huonoon kuntoon. Siitä kuitenkin selvittiin ja elämä jatkui.

Muutin kaupunkiin opiskelujen perässä ja talvisin oli Apila myös kaupungissa nautiskelemassa sisäkissan hemmottelusta. Kesät Apila vietti maalla ja talvisin silloin tällöin kaupungissa.

Viettäessäni kesän 2015 kesälomaa laitoin merkille, ettei kissani maalla voinut kovin hyvin. Se oli laihtunut, ruoka ei maistunut, selvästi vaisu ja vetäytynyt. Otin Apilan mukaan kaupunkiin ja töihin mukaan tutkittavaksi. Verinäytteissä tuli ilmi, että Apilalla on munuaisvika ja arvot olivat huimat. Kehrääjän eteen tehtiin paljon töitä, että se saatiin elvytettyä elävien kirjoihin takaisin. Sitä piti nesteyttä kerran päivässä nahan alle, suun kautta meni läkityksinä pahoinvoinninestolääkettä sekä ruokahalua kiihottavaa lääkettä. Lisäksi Apilalle tehtiin loishäätö leveän heisimadon varalta. Monet itkut tuli itkettyä, kun ei tuntunut hoito tehoavan, mutta Apila yllätti ja lähtikin paranemaan. Vajaassa kuukaudessa ruoka alkoi maistumaan jo siihen malliin, että menetettyä painoa saatiin takaisin hiljalleen.

Verinäytteitä kontrolloitiin säännöllisesti ja hetkeksi arvot saatiin kaikki viiterajoihin. Tästä ei valitettavasti kulunut aikaakaan, kun Apila alkoi oirehtimaan. Huomasin ensin, että se on nuollut karvoja pois vatsasta ja sisäreisistä. Takajaloista oli myös lihakset alkaneet surkastumaan. Olin varma viedessäni kissaa uudelleen töihin, että se jäisi sinne. Päätettiin kuitenkin kokeilla kerran tukihoidolla; yhä munuaisvikaisen kissan erikoisruokavalio ja tähän lisänä lihaa päivittäin annettavaksi.

Suunnilleen kuukauden päivät mentiin näin. Liha ei oikein missään kohtaan maistunut Apilalle ja alkoi hiljalleen nirsoilla myös raksuista, joita oli aikaisemmin syönyt hyvällä ruokahalulla. Lihaskatoa alkoi hiljalleen myös näkyä etupäässä.

Ehkä vielä tukihoitamalla Apila oltaisiin saatu tokenemaan, mutta elinajanodote hyvässä tapauksessa olisi ollut vuoden. Koska kehrääjäni oli jo pariin otteeseen elvytetty ja tukihoidettu, tein päätöksen, että enään ei kiusata. En halua kissani kärsivän enempää. En halua Apilan kokevan enää kipua enkä huonoa oloa.

Lepää rauhassa rakas Apilani ♥
8.6.2008 - 24.5.2017

Mennyt vuosi ja tulevat tavoitteet

Hirmuisesti ei kyllä ole tullut kirjoiteltua loppuvuodesta tänne. Siihen on kyllä varsin pätevät syyt, kun työpaikka on vaihtunut, ensimmäiset Rosiri's-pennut saatettu maailmaan ja aloitettu opiskelut koirahierojaksi.

Sijaisuuteni päättyi Evidensia klinikalla ja oli todella suuri sattuma, että juuri sopimukseni päättymisen jälkeiselle ajankohdalle haettiin eläinklinikka Loimeen hoitajaa vakituiseen työsuhteeseen. Hakemus kannatti laittaa, koska sieltä irtosi työpaikka tälle hoitsulle! Hauska sattuma on myös se, että tuolla työpaikalla tehdään lampolakäyntejä ja kun olin jo omien lampaiden hankintaa hieman pohtinut. Kesti hetki, että sopeuduin uuteen työpaikkaan ja menihän siinä jokunen tovi, kun töihin lähteminen aiheutti pientä ahdistusta. Nyt voin kuitenkin jo sanoa kotiutuneeni hyvin uuteen paikkaan ja viihtyväni siellä.

Hartaasti odotettu ja toivottu ensimmäinen Rosiri's-pentue näki vihdoin ja viimein päivänvalon 4.10., siinä meni aika hyvin nopeasti seuratessa pentujen kasvua ja kehitystä. Olihan se kokemuksena melkoisen väsyttävä juuri tähän ajankohtaan, mutta kuitenkin niin opettava ja palkitseva.

Syksyllä aloitin opinnot koirahierojaksi. Lähipäivät käyn Tampereella miltei joka toinen viikonloppu ja onhan tämä melkoisen rankkaa. Tuleva kevät ja kesä on tarkoitus antaa aikaa enemmän koululle ja opiskeluille. On kyllä jäänyt jonkin verran asioita sisäistämättä kaiken tämän härdellin keskellä, mutta kunhan arki tasoittuu, niin eiköhän tämä tästä.

Tavoitteita oli joitain viime vuodelle ja ei niistä kovin moni näemmä toteutunut.

Laumakokoonpano muuttui syksyllä, kun yksi pennuista jäi kotiin kasvamaan; Rosiri's Freydís Irisardóttir "Freydis". Tästä neidistä siis pitäisi jonkinlainen esittelyteksti tänne kirjoittaa. Ja Apilan ja Ezion esittelytekstitkin odottavat yhä julkaisemista.

Vuosi sitten oli Iris uudemman kerran astutettu, mutta ei jäänyt tiineksi tuolla kertaa. Pennut kuitenkin onnistuivat urosvaihdoksen myötä. Agilityä harrastimme kyllä kun töiltä ehdittiin ja tauolle sitten jäätiin heinäkuussa ja taukoiltiin vuoden loppuun asti. BH-kokeeseen oli Iris ilmoitettu, mutta oman sairastumisen myötä jäi koe sitten käymättä. Katsotaan, onnistuisiko tänä vuonna päästä kokeeseen asti. Agilityä jatkamme huomenna ja voi vitsit, miten innoissani odotankaan alkavia treenejä!

Roselle olin tavoitteeksi asettanut lisää paimennusta ja pari koiranäyttelyä ulkomaille. Paimentamassa käytiin paimennuskurssilla ja muutamia kertoja ihan muuten vain. Kyllä edistystä alkoi huomata oikein kivasti ja uskon Rosesta saavan kunnon paimenkoiran jos vain kävisimme aktiivisemmin ja säännöllisemmin treenaamassa. Missihömpötyksiä käytiin ihmettelemässä Moskovassa kesäkuussa Maailman Voittaja-näyttelyssä ja sieltä haettiin Ärriäiselle kaikkea mitä siltä reissulta nyt pystyi saamaan; Venäjän Muotovalio, Venäjän Grand Muotovalio ja Maailman Voittaja 2016. Tehtiin myös äkkilähtö Liettuaan ja sieltä saatiin Liettuan valionarvoon vaadittava serti.

Mikestä tai Jossusta ei saatu Suomen Muotovalioita viime vuonna. Mikke kävi suorittamassa luonnetestin pistein +120 laukausvarma, yhdestä sertistä on tällä hetkellä kiinni Miken valioituminen. Jossulla on sertit kasassa, mutta käyttötulos puuttuu. Kolmeen luonnetestiin oli Jossu ilmoitettu viime vuonna, mutta kaikki missattiin. Yritetään tänä vuonna saada maalaisista sitten muotovalioita. Miken ja Jossun kanssa käytiin syyskuussa Ahvenanmaalla viikonlopun mittaisella paimennusreissulla. Tollot suorittivat islanninlammaskoirien oman paimennustaipumustestin molemmat hyvillä paimennusominaisuuksilla. Ei tätä kaksikkoa voi kyllä tolloiksi enää sanoa. Pyörähdettiin myös Eckerön näyttelyssä hakemassa kokemusta misseilystä, mutta töihinhän me Ahvenanmaalle lähdettiin eikä kaunistelemaan.

Suunnitelmia on tulevallekin vuodelle. Iriksen kanssa palaillaan treenaamaan ja katsotaan tuottaako treenit minkälaisia tuloksia. Rosen kanssa treenit jatkuu omatoimisesti ja loppukesälle on tälle neidille äitisuunnitelmia. Opetetaan Freydistä myös kunnolliseksi koirakansalaiseksi jotta arki olisi myös tämän kanssa yhtä mukavaa mitä se jo on ollut pelkästään Iriksen ja Rosen kanssa.

Oma pää ei kestä

Polvi on operoitu kahdesti ja niistä toivuttiin oikein hyvin ja levossa pidettiin eikä ollut ongelmia. Nyt kun on jalkapöytä kipeänä ja turvoksissa, niin ai kamala kun ei meinaa oma pää kestää tätä tekemättömyyttä!

Tuli tehtyä viime päivinä koirien kanssa todella paljon kaikenlaista ja se treeni-into todellakin löytyi. Nyt kun tätä intoa ei pääse kunnolla purkamaan koirien kanssa, niin tämä on tosi turhauttavaa. Pieniä temppuja on tehty ja opeteltu, mutta se ei tunnu itselle nyt riittävän. Pitäisi päästä tekemään enemmän.

Viikon päästä olisi Iriksellä ensimmäinen rallytoko-kisa ja siihen olisi kiva päästä treenaamaan muutenkin kuin teoriassa. On luettu sääntöjä, opeteltu kylttejä sekä katsottu hirmuisesti videoita YouTubessa. Videoita katsoessa tulee myös ajatuksiini, josko ilmottaisi Rosenkin kisoihin. Kaksi pelleä kisoissa on varmasti hauskempi kuin yksi pelle?

Koitan saada kinttuni siihen kuntoon, että perjantaina päästäisiin kisaamaan. Rosen kanssa treenataan siihen malliin, että viimeistään sitten rotumestaruuksissa startataan rallyura alkulämmöille.

Tiistaina kun olin jalkani satuttanut ja hammasta purren selviytynyt työpäivästä, kotona odoteltiin viitisen tuntia särkylääkkeen voimilla päivystykseen pääsyä. Päivystykseen pääsin yhden aikaan yöllä ja siellä lääkäri kopeloi jalkani ja laittoi röntgeniin lähetteen. Kuvattiin jalka ja takaisin odottamaan päivystyksen puolelle. Matkalla oli ollut joku kommunikaatiokatkos kun jalastani oli kuvattu nilkka vaikka jalkapöydän lääkäri halusi kuvattavan. Kinkkasin uudelleen röntgeniin ja tulipahan nyt kuvattua sitten enemmän ja todettua, että kaikki on kunnossa. Nilkkatuen kanssa kotiin lepäilemään.

Turvotus on laskenut tiistailta vähän, mutta kivut ei juurikaan helittäneet. Tuntuu kuin jalka olisi koko ajan puutuneena. Oman mielenterveyden kannalta päätin käydä tänään vielä Työterveydessä ja sain mielenrauhan kuullessani että kaikki on ok. Jänne sieltä todennäköisesti venähtänyt ja aiheuttanut verenvuotoa ja se sitten mustelmaa ja turvotusta mikä aiheuttaa sitä kipua. Tulehduskipulääkereseptin kanssa kotiin huilaamaan.

Illat ovat pahimmat. Kyllä sitä on todella paljon levossa normaaliin verrattuna, mutta kyllä se jomotus on aika karmea särky- ja tulehduskipulääkkeistä huolimatta. Onneksi koirat osaa rauhoittua ja antaa minun levätä. Kissat kyllä arvostavat saamaansa huomiota näinä päivinä.

Apila oli tänään hieman ihmeissään kun parvekkeelle pääsi.

Rokotettu katti

Rose ja Iris ovat saaneet käydä nyt alkuviikosta eläinlääkärissä, niin pitihän se yksi kissakin sitten vielä käyttää. Ezio kävi siis tänään rokotettavanaja nyt on pienellä kollilla rokotukset kunnossa ja päästään teoriaviikon jälkeen ulkoilemaan valjaissa.

Kissahaaste

Jälleen kerran sain Facebookissa hasteen ja ylättäen toteutan sen blogin puolella. Haasteen sain Katilta ja tarkoitus on kertoa viidestä kissasta. Tässä siis minun viisi kissaa, jotka tavalla tai toisella ovat jättäneet tassunjälkensä minuun.

1. kissa, Iitu

Iitu oli ihka ensimmäinen oma kissani jonka sain ollessani 10 vuotta vanha. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja eniten Iitua kutsuttiin Iipaksi. Iippa oli ihan tavallinen maatiaiskissa, vaikka upean ulkonäkönsä puolesta olisi voinut luulla jotain muuta.

Maalla kun asuttiin niin talosta aina silloin tällöin vain "hävisi" kissoja (pedot vei, ajoneuvojen alle jäämisiä jne..). Iippakin hävisi ja itkin todella paljon. En kuitenkaan halunnut luovuttaa ja uskoa, että kissani olisi kuollut vaan kävelin pitkin metsiä ja etsin kissaani. Lopulta päädyin venerantaan ja aikani kissiteltyä jostain kuului mau'untaa. Etsin äänen aiheuttajan ja löysin kissani katiskasta! Voi sitä riemua, kun sain kissani katiskasta ulos ja mentiin yhtä matkaan kotiin. Välillä kissa käveli ja välillä pyrki sylikyytiin. Itkin onnesta kävelymatkan kotiin murmeli sylissäni.

Talvisin tämä suloisuus myös tuli ikkunani taakse maukumaan ja pyytämään sisälle. Ja minähän aina avasin ikkunan ja otin kissani sisälle, vaikka vannotettiin että kissat nukkuvat ulkona. Kapinallinen lapsi kun olin, mutta se ei haitannut yhtään kun sai nukahtaa kylminä pakkasöinä Iippa kainalossa kehräten.

Iipan matka päättyi kesällä 2008 rippileirini aikana. Leirille kun lähdin, halasin kissaani kovasti ja sanoin: "Menen nyt, mutta palaan luoksesi viikon kuluttua". Suru oli suuri, kun kotiin palatessa sain kuulla Iipan kohtalosta..

Iippa on ehdottomasti elämäni kissa. Kyyneleet nousee yhä edelleen väkisinkin silmiin miettiessäni tätä hurmaavaa neitosta. Ensimmäinen tatuointini on myös omistettu juurikin tälle kissalle.

2. kissa, Apila

Iipan jättäessä paljon ihania muistoja ja suuren surun jälkeensä, halusi äitini tuoda piristystä taloomme ja käytiin hakemassa kerralla kolme kissanpentua; Apila, Nipa ja Musti. Näistä kolmesta Musti ja Nipa ovat jo poistuneet luotamme, mutta Apila on yhä Näpillä talon kollina.

Kun mentiin katsomaan pentuja, olivat pienet kehrääjät ulkona. Olimme Apilan kanssa vähän sivummalla ja pieni vain oleili siinä lähelläni. Sitten kollinpoikanen tuli istumaan eteeni, katsoo maahan ja katsoo minuun. Toistaa tämän pari kertaa, kunnes selvitän, mitä tämä pieni mies oikein katselee ja siinähän oli neliapila! Siitä hetkestä tiesin, että tuon pienen kollin nimi olisi Apila.

Apilan ollessa alle vuoden vanha, oli kissa saanut jostain syötyä oletettavasti rotanmyrkkyä. Olihan se melkoisen pelottavaa seurattavaa kun kolli vain tiputteli veristä pissaa sekä oksensi verta. Olin aivan kauhuissani ja peloissani, että menetänkö heti Apilankin. Onneksi en menettänyt vaan kissa saatiin eläinlääkäreiden avulla elävien kirjoihin. Muutoin Apila on ollut sangen terve ja viettänyt mukavaa maalaiskollin elämää.

Haaveilen, että voisin joskus tuoda Apilan kaupunkiin, mutta luulempa että kehrääjä olisi toista mieltä asiasta, eikä sopeutuisi elämään pelkästään sisäkissana kun on saanut kohta jo seitsemän vuotta olla ulkona.

3. ja 4. kissa, Lumo ja Jane

Opiskelujen perässä kun oli muutettava kaupunkiin ja asuttiin mieheni kanssa aivan kahdestaan, oli minulle toisaalta melko vaikeaa. Aina kun olen elänyt eläinten kanssa, niin kyllähän se piti jokunen karvaturri sitten hankkia helpottamaan oloa. Ajattelin auttavani paikallista löytöeläinkotia ja tarjota kahdelle aralle kissanpennulle sijaiskotia, mutta hupsista, eivätpä ole nuo kaksi runttia vieläkään lähteneet minnekään luotani.

Molemmilla tytöillä on omat vaivansa. Lumolla on nivelrikkoa oikeassa lonkassa ja polvessa ja Janen mystinen ontuminen on "parantunut" kortisonilla.

5. kissa, Ezio

Tästä hurmurista ei ole ollut vielä mitään puhetta julkisesti, vaikka kolli on asustellut luonamme jo syyskuusta lähtien. Pieni kissanpentu tuotiin lopetettavaksi klinikalle ripulin takia. Pentu oli sangen pirteä ja reipas ja näin päädyttiin eläinlääkärin ja omistajan kesken etsimään Nöpölle uusi koti. Kuntoutumisen ajaksi Nöpö tuli minun luokseni ja hups, niin tuo katinrutale vain vieläkin on täällä, eikä se kyllä taida olla lähtemässä vielä pitkään aikaan.

Olihan kissa aika pahasti ripulilla, kun kakkaa vaan valui pyllystä ja pentu ei selvästi edes tajunnut tilannetta. Tukihoidolla pieni saatiin paremmaksi, mutta herkkä vatsainen kolli tuo silti on ja ruokinnan kanssa saakin olla melko tarkkana.

Lepoa

Eilen oli aikamoinen päivä. Viime elokuussa alkanut päänsärky ja huimaus eivät ole hävinneet tänä aikana mihinkään ja ovatkin viime päivinä olleet vähän voimakkaampina menossa mukana. Viikonloppuna olin huomannut, että Roselta on P4 hammas lohjennut ja kävipä neiti hammastaan lääkärissä tänään näyttämässä ja tästä saattaa tulla jonkinmoinen toimenpide.

Ja jottei tuo Rosen hammasjuttu olisi pilannut päivääni, liukastuin töissä ja onnistuin saamaan polvilumpion jälleen kerran hetkellisesti pois paikoiltaan. Jippii... Eilisen kinkkasin työvuoron loppuun ja kotiinkin vielä, mutta kyllä polvea sen verran kovasti jomotteli, että olihan se lääkäriin mentävä. Nyt pitäisi olla levossa kaksi viikkoa. Toivotaan, että tämä auttaisi, eikä tarvitsisi tuota polvea kolmatta kertaa operoida neljän vuoden sisään.

Arkeen pakkolepo vaikuttaa aika paljon. Muun muassa lunta on satanut aivan ihanasti ja pihakin vaatisi lumikolaa, mutta mites tämän jalan kanssa kolailet? Onneksi on maailman paras isä, joka saapuu illasta pihan putsaamaan.

Nyt vain koiruuksille ja kehrääjille erilaisia aivojumppia, niin kyllähän me nämä levot selätetään.

R.I.P. Nipa

Niin on Näpiltä jälleen yksi kissa nukkunut pois, ihastuttava poikamies Nipa.

Lepää rauhassa muiden pois nukkuneiden kanssa. <3

Ontuva kissa

Pari viikkoa olen seurannut Janen ontumista ja pyrkinyt pitämään kissaa levossa, mutta ei ontuminen ottanut loppuakseen. Niinpä käytiin tänään klinikalla.

Eläinlääkäri tietty ensin kopeloi kissan kauttaaltaan läpi, sitten paineli etutassuja mutta ei löytynyt mitään kohtaan, jota kissa olisi aristanut. Jane myös käveli toimenpidehuoneen lattialla eikä siinäkään havaittu mitään ontumista. Kattini siis parani kun päästiin eläinlääkäriin.

Halusin kuitenkin otattaa röntgenkuvat kaiken varalta, koska olihan Lumolla todettu nivelrikkoa polvessa. Sain myös samalla hyvää harjoitusta kuvien ottoon.

Ei löytynyt röntgenkuvistakaan mitään. Nyt vain seurailen, miten jatkossa. Ontuuko Jane vai eikö onnu?

Lumon ja Janen syntymäpäivä

Tänään on Lumon ja Janen syntymäpäivä ja kissat saavuttavat kolmen vuoden iän!

Tottahan toki merkkipäivää vietetiin ja kutsuttiin kavereita kakkukahville kehrääjiä silittämään. Lahjojakin kissat sai ja niitä sitten myöhemmin saavat maistella.

Toivottavasti meillä on vielä monia yhteisiä vuosia edessä tämän kaksikon kanssa.

R.I.P. Teri

Tänään oli viimein aika luopua Teristä kissan jatkuvien sairastelujen takia ja päästää kehrääjä Maikin, Mökön ja Oton luokse.

Lepää rauhassa rakas kehrääjämme. <3

Gekkovahti

Nyt kelpaa gekkosten taas olla kun sain terraarion puunattua puhtaaksi. Ja tietty Lumo oli auttamassa mukana, eli vahtimassa ettei gekot karkaa faunaboxista.

Lumo the gekkovahti

Putsattu terraario.

Nefra

Nita

Lämpöisen viikonlopun laiskottelua

On viikonloppuna tullut muutakin tehtyä, kuin laiskoteltua. Perjantaina käytiin moikkaamassa Rölliä kun töiltäni olin hetken kotiutunut.

Lauantaina leikattiin nurmikko, testailtiin uusia kameravermeitä, käytiin uimassa ja aloitettiin Harry Pottereiden katsominen.

Tänään on katsottu lisää Harry Potteria ja yritetty vain sietää tätä kuumuutta. Sisällä onkin sen verran lämmin, että tätä kirjoitusta kirjoittelen meidän parvekkeelta kera kahden karvaisen vahdin.

Lomaviikko

Viikon mittainen kesäloma on nyt vietetty. Loman aloitin jo viime perjantaina vapaapäivällä ja kävin kampaajalla. Sitten odottelin miestä saapuvaksi kotiin, pakattiin auto ja suunnattiin Kokkolaan. Siitä viikonlopusta enempi edeltävässä kirjoituksessa.

Maanantaina kävin Jaanan kanssa Pasadan järjestämällä koiravalokuvaus-luennolla ja eipä sieltä paljoa irti saanut. Siellä ne valokuvaajat selitti ihan samoja asioita, mitä miehenikin selittää valokuvauksesta. Minulla on siis hyvä opettaja kotona.

Tiistaina suuntasin Näpille pinoamaan puita ja siellä tulikin muutama päivä vietettyä. Tytöt nautti kun pääsivät maalla kirmailemaan Maxin, Miken ja Jossun kanssa.

Torstaina palattiin likkojen kanssa takaisin kaupunkiin ja loppuviikko menikin muuttoa tehdessä. Tammikuussa aloin silloin tällöin asumaan omakotitalossa ja haaveilinkin, josko tuolloin voitaisiin Arin kanssa asua omassa omakotitalossa ja nyt haave toteutuu! Toki talo ei tule olemaan oma, mutta saadampahan asua edes vuokralla omakotitalossa. Ah ihanuutta!

Loppuun vielä muutamia kuvia viikolta.

Pitkästä aikaa maalla

On se kumma, että on ollut olevinaan niin kiire tai koirat sairaana ja Iriksellä juoksut ja Rosella alkamassa, ettei ole kerennyt Näpillä käymään! Olen viimeksi Näpillä käynyt 8. helmikuuta jolloin oli yhteislenkki. Tuolloin myös viimeksi näin Miken ja ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen, kun näin pojan eilen pitkästä aikaa!

Ei ollut riemulla taaskaan rajaa kun tytöt pääsivät Näpille. Iriksellä tosin välillä meinasi mennä hermo Miken paimentamisen kanssa, mutta hampaan esittelemistä kummempaa ei onneksi käynyt.

Muutoinkin oli taas niin mukavaa olla maalla, poissa kaupungin hälinästä, raittiissa ilmassa!

Mikestä on kasvanut aikamoinen hurmuri eikä tuo kasvaminen kyllä tuohon vielä jää! Ilmoitettiinkin eilen äidin kanssa Mikke ensimmäiseen näyttelyynsä, Haminaan pentuluokkaan.