1. kissa, Iitu
Iitu oli ihka ensimmäinen oma kissani jonka sain ollessani 10 vuotta vanha. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja eniten Iitua kutsuttiin Iipaksi. Iippa oli ihan tavallinen maatiaiskissa, vaikka upean ulkonäkönsä puolesta olisi voinut luulla jotain muuta.
Maalla kun asuttiin niin talosta aina silloin tällöin vain "hävisi" kissoja (pedot vei, ajoneuvojen alle jäämisiä jne..). Iippakin hävisi ja itkin todella paljon. En kuitenkaan halunnut luovuttaa ja uskoa, että kissani olisi kuollut vaan kävelin pitkin metsiä ja etsin kissaani. Lopulta päädyin venerantaan ja aikani kissiteltyä jostain kuului mau'untaa. Etsin äänen aiheuttajan ja löysin kissani katiskasta! Voi sitä riemua, kun sain kissani katiskasta ulos ja mentiin yhtä matkaan kotiin. Välillä kissa käveli ja välillä pyrki sylikyytiin. Itkin onnesta kävelymatkan kotiin murmeli sylissäni.
Talvisin tämä suloisuus myös tuli ikkunani taakse maukumaan ja pyytämään sisälle. Ja minähän aina avasin ikkunan ja otin kissani sisälle, vaikka vannotettiin että kissat nukkuvat ulkona. Kapinallinen lapsi kun olin, mutta se ei haitannut yhtään kun sai nukahtaa kylminä pakkasöinä Iippa kainalossa kehräten.
Iipan matka päättyi kesällä 2008 rippileirini aikana. Leirille kun lähdin, halasin kissaani kovasti ja sanoin: "Menen nyt, mutta palaan luoksesi viikon kuluttua". Suru oli suuri, kun kotiin palatessa sain kuulla Iipan kohtalosta..
Iippa on ehdottomasti elämäni kissa. Kyyneleet nousee yhä edelleen väkisinkin silmiin miettiessäni tätä hurmaavaa neitosta. Ensimmäinen tatuointini on myös omistettu juurikin tälle kissalle.
2. kissa, Apila
Iipan jättäessä paljon ihania muistoja ja suuren surun jälkeensä, halusi äitini tuoda piristystä taloomme ja käytiin hakemassa kerralla kolme kissanpentua; Apila, Nipa ja Musti. Näistä kolmesta Musti ja Nipa ovat jo poistuneet luotamme, mutta Apila on yhä Näpillä talon kollina.
Kun mentiin katsomaan pentuja, olivat pienet kehrääjät ulkona. Olimme Apilan kanssa vähän sivummalla ja pieni vain oleili siinä lähelläni. Sitten kollinpoikanen tuli istumaan eteeni, katsoo maahan ja katsoo minuun. Toistaa tämän pari kertaa, kunnes selvitän, mitä tämä pieni mies oikein katselee ja siinähän oli neliapila! Siitä hetkestä tiesin, että tuon pienen kollin nimi olisi Apila.
Apilan ollessa alle vuoden vanha, oli kissa saanut jostain syötyä oletettavasti rotanmyrkkyä. Olihan se melkoisen pelottavaa seurattavaa kun kolli vain tiputteli veristä pissaa sekä oksensi verta. Olin aivan kauhuissani ja peloissani, että menetänkö heti Apilankin. Onneksi en menettänyt vaan kissa saatiin eläinlääkäreiden avulla elävien kirjoihin. Muutoin Apila on ollut sangen terve ja viettänyt mukavaa maalaiskollin elämää.
Haaveilen, että voisin joskus tuoda Apilan kaupunkiin, mutta luulempa että kehrääjä olisi toista mieltä asiasta, eikä sopeutuisi elämään pelkästään sisäkissana kun on saanut kohta jo seitsemän vuotta olla ulkona.
3. ja 4. kissa, Lumo ja Jane
Opiskelujen perässä kun oli muutettava kaupunkiin ja asuttiin mieheni kanssa aivan kahdestaan, oli minulle toisaalta melko vaikeaa. Aina kun olen elänyt eläinten kanssa, niin kyllähän se piti jokunen karvaturri sitten hankkia helpottamaan oloa. Ajattelin auttavani paikallista löytöeläinkotia ja tarjota kahdelle aralle kissanpennulle sijaiskotia, mutta hupsista, eivätpä ole nuo kaksi runttia vieläkään lähteneet minnekään luotani.
Molemmilla tytöillä on omat vaivansa. Lumolla on nivelrikkoa oikeassa lonkassa ja polvessa ja Janen mystinen ontuminen on "parantunut" kortisonilla.
5. kissa, Ezio
Tästä hurmurista ei ole ollut vielä mitään puhetta julkisesti, vaikka kolli on asustellut luonamme jo syyskuusta lähtien. Pieni kissanpentu tuotiin lopetettavaksi klinikalle ripulin takia. Pentu oli sangen pirteä ja reipas ja näin päädyttiin eläinlääkärin ja omistajan kesken etsimään Nöpölle uusi koti. Kuntoutumisen ajaksi Nöpö tuli minun luokseni ja hups, niin tuo katinrutale vain vieläkin on täällä, eikä se kyllä taida olla lähtemässä vielä pitkään aikaan.
Olihan kissa aika pahasti ripulilla, kun kakkaa vaan valui pyllystä ja pentu ei selvästi edes tajunnut tilannetta. Tukihoidolla pieni saatiin paremmaksi, mutta herkkä vatsainen kolli tuo silti on ja ruokinnan kanssa saakin olla melko tarkkana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti