Keppien tehokurssilla

Tulipas vietettyä viikonloppuna agilityhallilla yhdeksnä tuntia. Aikamoista, mutta kyllä niitä tuloksiakin saatiin nähdä!

LAUn kolme kouluttajaa päättivät tarjota keppien tehokurssia ja minähän tottahan toki olin ilmoittanut molemmat narttuni rientoihin mukaan. Vähän jänskätti, mitä tulee kahden kanssa treenatessa, mutta hyvin selvisin.

Keppejä käytiin opetellemaan 2 x 2 -tekniikalla. Iriksen kanssa on aikaisemmin tehty keppejä verkolla ja ohjureilla, mutta ei meistä kumpikaan ole ollut kovin innoissaan keppejä opettelemassa. Viikonloppuna meininki oli aivan toinen ja edettiin Iriksen kanssa ihan kivasti! Samoin Rosen kanssa. Harmi vain, että työ haittaa harrastuksia eikä olla niin korkeatasoisia treenaajia, että saataisiin avain hallille ja voisi käydä aamusta ennen töihin menoa treenailemassa.

Keppikurssi onneksi saa jatkoa tulevana perjantaina, tosin keretään ottamaan vain pari hassua toistoa, mutta on se sentään tyhjää parempi!

Kurssilla oli myös luentoja, kuten koiran palkkaamisesta, lihashuollosta sekä itse kisaamisesta. Mielenkiintoisia aiheita ja kyllä sitä tuli taas oppineeksi uutta. Yksi kouluttajista näytti videon koiransa leluvallinnasta ja intouduin tekemään samanlaisen omistani; Iriksen leluvalinta ja Rosen leluvalinta.

Tupa täynnä

Tarkoitus oli, että vain veljeni Ville olisi tullut yöksi luoksemme perjantaina. Äitini toi Villen kaupunkiin ja olihan autossa mukana myös toinenkin veljeni sekä maalaistollot Mikke ja Jossu. Heitin siinä sitten vitsillä, että eikös tämä koko konkkaronkka jää sitten kaupunkiin ja niin siinä sitten kävi. Vain yhden maalaisen piti tulla, mutta niitä tulikin sitten neljä! Ja vieläpä koko viikonlopuksi! Mutta eihän se meitä haitannut yhtään, kivaa oli jokatapauksessa niin neli- kuin kaksijalkaisillakin.

Saksalainen kaksikko

Sunnuntaina islantilaisvahvistuksemme sai kaksi saksalaista pystykorvaa talonvahdeiksi kun ystäväpariskuntamme lähti viettämään kahdenkeskistä laatuaikaa pohjoisempaan Suomeen; pomeranian Hermanni ja mittelspitz Otso. Illasta käytiin pari kertaa pienillä lenkeillä ja koirat saivat temuta keskenään pihalla ja sisällä.

Poikien ensimmäinen yö oli meillä aivan kamala. Otso haukkui kaikki mahdolliset äänet ja voi sitä väsymyksen määrää kun maanantaiaamuna heräsin ja töihin olisi pitänyt lähteä X-silmillä. Ei auttanut kuin juoda pari kuppia kahvia ja lähteä viemään koiruuksia lenkille.

Iltapäivällä Ari tulee käymään kotona ajatuksena vain pikaisesti pissattaa koirat ja lähtee autojuttuja säätämään. Pikainen pissatus muuttui reilun kuuden tunnin etsintäoperaatioksi, kun saksalainen kaksikko päätti olla kuuntelematta Aria ja lähtivät omille teilleen. Hermanni löytyi onneksi melko pian, mutta Otsoa saatiin etsiä ja huhuilla oikein kunnolla. Yhdeksältä oli pakko luovuttaa ja mennä käymään syömässä ja lämmittelemässä kunnes puhelin pirahtaa ja saadaan kuulla, että Otsosta on näköhavainto. Ei muuta kuin kamppeet niskaan ja koiraa etsimään! Otso oli ollut kotirappusilla odottelemassa ja juossut suoraan tutun ihmisen tykö kun sellainen oli poikaa hetken huhuillut. Aika dramaattinen maanantai, mutta siitä kuitenkin selvittiin, onneksi!

Seuraavan yön Otso nukkui onneksi jo rauhallisesti, mutta vähän piti kuitenkin kommentoida epämääräisiä ääniä. Tiistai lähti jälleen käyntiin aamukahvilla ja koirien lenkityksellä. Töiden jälkeen oli koirille tiedossa hieman pitempi lenkki. Keskiviikko meni aika lailla samoissa tunnelmissa.

Torstai meni myös melko samalla kaavalla kuin pari edeltävääkin päivää. Poikia oltiin tulossa hakemaan melko myöhään illalla, joten lähdin vielä käyttämään pojat iltalenkillä, jotta pojat olisivat sitten mahdollisimman rauhallisia kuin kotiin pääsevät omistajiensa kanssa. Voi sitä riemun määrää mikä pojilla oli kun tultiin meille sisälle ja omistajat olivatkin lenkkimme aikana jo tulleet koiria hakemaan!

Mittelspitz Otso

Pomeranian Hermanni

Toisenlainen valokuvauskeikka

Äitini oli mennyt lupaamaan minulta ja mieheltäni kysymättä, että valokuvaisimme tuttavapariskuntamme häät. Melkoinen muutos kun yleensä kuvaamme eläimiä, pääsääntöisesti koiria, joten ihmisten kuvaaminen, erityisesti tapahtuman kuvaaminen, on hyvin paljon mukavuusalueemme ulkopuolella. Koitoksesta kuitenkin selvittiin joten kuten ja nyt sopii toivoa, että hääpari on tyytyväinen räpsyihimme.

Kun alkoi hämärtää jo niin kovin, ettei ollut toivoakaan saada valokuvatuksi yhtikän mitään, laitettiin kamerat pois ja lopulta rentouduimme mekin juhlistamaan hääparia. Mukavat häät olikin!

Meidän juhliessa yömyöhään, oli tytöt viety isälleni hoitoon ja olipahan likat melko tyytyväisiä kun saivat belgialaisten uroiden kanssa leikkiä ja juosta.