Tarina Apilasta

Apila tuli ilostuttamaan minua loppukesästä 2008. Apilassa on ollut jotain erityistä ja sen tuo kehrääjä teki selväksi heti, kun menin pientä katsomaan. Pennut pääsivät käymään pihalla ja tuo pieni kollinpoika seurasi minua kovasti. Istahdimme nurmikolle ihmettelemään toisiamme ja kummastelin, kun pentu katsoo vuoroin minua ja vuoroin maahan. Tarkemmalla tarkastelulla, huomasin pennun nuuhkuttelevan neliapilaa. Siinä kohin olin varma, että tuo pieni kissa on minun ja siitä, että sen nimeksi tulee Apila.

Apila eleli maalla varsin leppoisia kissanpäiviä. Kerran on todennäköisesti päässyt syömään rotanmyrkkyä, joka veti kissan erittäin huonoon kuntoon. Siitä kuitenkin selvittiin ja elämä jatkui.

Muutin kaupunkiin opiskelujen perässä ja talvisin oli Apila myös kaupungissa nautiskelemassa sisäkissan hemmottelusta. Kesät Apila vietti maalla ja talvisin silloin tällöin kaupungissa.

Viettäessäni kesän 2015 kesälomaa laitoin merkille, ettei kissani maalla voinut kovin hyvin. Se oli laihtunut, ruoka ei maistunut, selvästi vaisu ja vetäytynyt. Otin Apilan mukaan kaupunkiin ja töihin mukaan tutkittavaksi. Verinäytteissä tuli ilmi, että Apilalla on munuaisvika ja arvot olivat huimat. Kehrääjän eteen tehtiin paljon töitä, että se saatiin elvytettyä elävien kirjoihin takaisin. Sitä piti nesteyttä kerran päivässä nahan alle, suun kautta meni läkityksinä pahoinvoinninestolääkettä sekä ruokahalua kiihottavaa lääkettä. Lisäksi Apilalle tehtiin loishäätö leveän heisimadon varalta. Monet itkut tuli itkettyä, kun ei tuntunut hoito tehoavan, mutta Apila yllätti ja lähtikin paranemaan. Vajaassa kuukaudessa ruoka alkoi maistumaan jo siihen malliin, että menetettyä painoa saatiin takaisin hiljalleen.

Verinäytteitä kontrolloitiin säännöllisesti ja hetkeksi arvot saatiin kaikki viiterajoihin. Tästä ei valitettavasti kulunut aikaakaan, kun Apila alkoi oirehtimaan. Huomasin ensin, että se on nuollut karvoja pois vatsasta ja sisäreisistä. Takajaloista oli myös lihakset alkaneet surkastumaan. Olin varma viedessäni kissaa uudelleen töihin, että se jäisi sinne. Päätettiin kuitenkin kokeilla kerran tukihoidolla; yhä munuaisvikaisen kissan erikoisruokavalio ja tähän lisänä lihaa päivittäin annettavaksi.

Suunnilleen kuukauden päivät mentiin näin. Liha ei oikein missään kohtaan maistunut Apilalle ja alkoi hiljalleen nirsoilla myös raksuista, joita oli aikaisemmin syönyt hyvällä ruokahalulla. Lihaskatoa alkoi hiljalleen myös näkyä etupäässä.

Ehkä vielä tukihoitamalla Apila oltaisiin saatu tokenemaan, mutta elinajanodote hyvässä tapauksessa olisi ollut vuoden. Koska kehrääjäni oli jo pariin otteeseen elvytetty ja tukihoidettu, tein päätöksen, että enään ei kiusata. En halua kissani kärsivän enempää. En halua Apilan kokevan enää kipua enkä huonoa oloa.

Lepää rauhassa rakas Apilani ♥
8.6.2008 - 24.5.2017

R.I.P. Nyymi

Näky ei ollut kaunein kun aamulla tulin alakertaan ja sain huomata kissojen murtautuneen Nyymin terraarioon.......

Kissahaaste

Jälleen kerran sain Facebookissa hasteen ja ylättäen toteutan sen blogin puolella. Haasteen sain Katilta ja tarkoitus on kertoa viidestä kissasta. Tässä siis minun viisi kissaa, jotka tavalla tai toisella ovat jättäneet tassunjälkensä minuun.

1. kissa, Iitu

Iitu oli ihka ensimmäinen oma kissani jonka sain ollessani 10 vuotta vanha. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja eniten Iitua kutsuttiin Iipaksi. Iippa oli ihan tavallinen maatiaiskissa, vaikka upean ulkonäkönsä puolesta olisi voinut luulla jotain muuta.

Maalla kun asuttiin niin talosta aina silloin tällöin vain "hävisi" kissoja (pedot vei, ajoneuvojen alle jäämisiä jne..). Iippakin hävisi ja itkin todella paljon. En kuitenkaan halunnut luovuttaa ja uskoa, että kissani olisi kuollut vaan kävelin pitkin metsiä ja etsin kissaani. Lopulta päädyin venerantaan ja aikani kissiteltyä jostain kuului mau'untaa. Etsin äänen aiheuttajan ja löysin kissani katiskasta! Voi sitä riemua, kun sain kissani katiskasta ulos ja mentiin yhtä matkaan kotiin. Välillä kissa käveli ja välillä pyrki sylikyytiin. Itkin onnesta kävelymatkan kotiin murmeli sylissäni.

Talvisin tämä suloisuus myös tuli ikkunani taakse maukumaan ja pyytämään sisälle. Ja minähän aina avasin ikkunan ja otin kissani sisälle, vaikka vannotettiin että kissat nukkuvat ulkona. Kapinallinen lapsi kun olin, mutta se ei haitannut yhtään kun sai nukahtaa kylminä pakkasöinä Iippa kainalossa kehräten.

Iipan matka päättyi kesällä 2008 rippileirini aikana. Leirille kun lähdin, halasin kissaani kovasti ja sanoin: "Menen nyt, mutta palaan luoksesi viikon kuluttua". Suru oli suuri, kun kotiin palatessa sain kuulla Iipan kohtalosta..

Iippa on ehdottomasti elämäni kissa. Kyyneleet nousee yhä edelleen väkisinkin silmiin miettiessäni tätä hurmaavaa neitosta. Ensimmäinen tatuointini on myös omistettu juurikin tälle kissalle.

2. kissa, Apila

Iipan jättäessä paljon ihania muistoja ja suuren surun jälkeensä, halusi äitini tuoda piristystä taloomme ja käytiin hakemassa kerralla kolme kissanpentua; Apila, Nipa ja Musti. Näistä kolmesta Musti ja Nipa ovat jo poistuneet luotamme, mutta Apila on yhä Näpillä talon kollina.

Kun mentiin katsomaan pentuja, olivat pienet kehrääjät ulkona. Olimme Apilan kanssa vähän sivummalla ja pieni vain oleili siinä lähelläni. Sitten kollinpoikanen tuli istumaan eteeni, katsoo maahan ja katsoo minuun. Toistaa tämän pari kertaa, kunnes selvitän, mitä tämä pieni mies oikein katselee ja siinähän oli neliapila! Siitä hetkestä tiesin, että tuon pienen kollin nimi olisi Apila.

Apilan ollessa alle vuoden vanha, oli kissa saanut jostain syötyä oletettavasti rotanmyrkkyä. Olihan se melkoisen pelottavaa seurattavaa kun kolli vain tiputteli veristä pissaa sekä oksensi verta. Olin aivan kauhuissani ja peloissani, että menetänkö heti Apilankin. Onneksi en menettänyt vaan kissa saatiin eläinlääkäreiden avulla elävien kirjoihin. Muutoin Apila on ollut sangen terve ja viettänyt mukavaa maalaiskollin elämää.

Haaveilen, että voisin joskus tuoda Apilan kaupunkiin, mutta luulempa että kehrääjä olisi toista mieltä asiasta, eikä sopeutuisi elämään pelkästään sisäkissana kun on saanut kohta jo seitsemän vuotta olla ulkona.

3. ja 4. kissa, Lumo ja Jane

Opiskelujen perässä kun oli muutettava kaupunkiin ja asuttiin mieheni kanssa aivan kahdestaan, oli minulle toisaalta melko vaikeaa. Aina kun olen elänyt eläinten kanssa, niin kyllähän se piti jokunen karvaturri sitten hankkia helpottamaan oloa. Ajattelin auttavani paikallista löytöeläinkotia ja tarjota kahdelle aralle kissanpennulle sijaiskotia, mutta hupsista, eivätpä ole nuo kaksi runttia vieläkään lähteneet minnekään luotani.

Molemmilla tytöillä on omat vaivansa. Lumolla on nivelrikkoa oikeassa lonkassa ja polvessa ja Janen mystinen ontuminen on "parantunut" kortisonilla.

5. kissa, Ezio

Tästä hurmurista ei ole ollut vielä mitään puhetta julkisesti, vaikka kolli on asustellut luonamme jo syyskuusta lähtien. Pieni kissanpentu tuotiin lopetettavaksi klinikalle ripulin takia. Pentu oli sangen pirteä ja reipas ja näin päädyttiin eläinlääkärin ja omistajan kesken etsimään Nöpölle uusi koti. Kuntoutumisen ajaksi Nöpö tuli minun luokseni ja hups, niin tuo katinrutale vain vieläkin on täällä, eikä se kyllä taida olla lähtemässä vielä pitkään aikaan.

Olihan kissa aika pahasti ripulilla, kun kakkaa vaan valui pyllystä ja pentu ei selvästi edes tajunnut tilannetta. Tukihoidolla pieni saatiin paremmaksi, mutta herkkä vatsainen kolli tuo silti on ja ruokinnan kanssa saakin olla melko tarkkana.

R.I.P. Nipa

Niin on Näpiltä jälleen yksi kissa nukkunut pois, ihastuttava poikamies Nipa.

Lepää rauhassa muiden pois nukkuneiden kanssa. <3

R.I.P. Teri

Tänään oli viimein aika luopua Teristä kissan jatkuvien sairastelujen takia ja päästää kehrääjä Maikin, Mökön ja Oton luokse.

Lepää rauhassa rakas kehrääjämme. <3

Paljon surua

Kolmen viikon  sisään olen kokenut kaksi suurta menetystä. Pappani siirtyi ajasta ikuisuuteen noin kolme viikkoa sitten ja tänään oli Oton vuoro lähteä luotamme pois.

Otto oli yli 13 vuotta vanha ja hän sai viettää hyvän elämän onnellisena maalaiskoirana. Otolla oli aina kissoja kavereina ja myöhemmin myös bernimme Max oli ilahduttamassa vanhemman koiran päiviä.

Otto muuttui vaisuksi ja koira vietiin eläinlääkäriin tutkittavaksi. Ultrassa koiralta löydettiin suurehko kasvain pernasta ja leikkauksesta toipuminen olisi ollut epävarmaa. Äitini päätyi koiran eutanasiaan ja niin hän tänään saatteli Oton silityksin ikiuneen.

On sun hyvä olla nyt pilven reunalla,
vailla kipuja ja tuskia.
Me tällä pilven alla vain sua kovasti kaivataan,
olithan meille kaikille rakas. <3

R.I.P. Mökö

Eilen tuli välillä tunne, että kaikki ei ole hyvin. Iriksen uloste on nestemäistä, mutta se oli oma mokani kun laitoin ruokaa kananmunaa ja toista takajalkaakin aristeli kun oli luultavasti kiivennyt kissojen raapimapuuhun ja pudonnut sieltä alas toissapäivänä. Vappunakin Näpillä valokuvatessa päälimmäisenä ajatuksena oli saada jokaisesta karvaisesta kuva, ikinä ei tiedä milloin joku lähtee..

Sitten soittaa äitini ja kuulin heti äänensävystä, että kaikki ei ole hyvin: joku on kuollut. Äiti itkuisella äänellä sai sanotuksi lauseen: "Mökö on kuollut." ja purskahdin itkuun puhelimen toisessa päässä. Maailma romahti ympäriltäni.

Sitä vain miettii, miksi sellainen kuolema? Semmoista kuolemaa ei toivo ihmiselle eikä eläimelle, sellainen on tuskaa täynnä. Paniikki ja tieto siitä, että ei selviydy. Miksei kukaan tehnyt mitään heti kun kissa havaittiin? Valitettavasti äitini saapui liian myöhään paikalle Mököä pelastamaan. Äidin elvytystoimista huolimatta, kissa ei selvinnyt. Mökö kuoli äidin käsiin..

Mökö koki hukkumiskuoleman lähiympäristön suojaamattomassa lietealtaassa..

Lepää rauhassa rakas Mökömme.

Paljon onnea kissataivaaseen

Tänään Kiti täyttäisi 8 vuotta. Harmillisesti hän ei vain sitä merkkipäivää ole viettämässä kanssamme täällä.

Ajattelin pystyväni kirjoittamaan Kitistä ja yhteisistä hetkistämme, mutta menen aivan sanattomaksi kyynelten tullessa väkisinkin silmiin. On olemassa sanonta "yksi kuva kertoo enenmmän kuin tuhat sanaa", niin montako sanaa video voi kertoa? En tiedä, mutta tässä kuitenkin Kitiä ajatellen pieni video.

Hyvää syntymäpäivää rakas, toivottavasti saat maukasta kermaa.

Lepää rauhassa rakas

Teimme tänään raskaan päätöksen mieheni kanssa; lopetimme Kitin. Ei tätä kumpikaan meistä olisi halunnut, mutta näin on kuitenkin parempi. Nyt voi Kiti leikkiä ja kelliä kissanmintussa ilman kipuja muiden kissakavereiden kanssa.

Lähtökodat Kitin kanssa ei olleet mitkään parhaat mahdolliset rouvan meille saapuessa. Kissan turkki oli täysin huopaantunut, ainut kulmahammas törötti suusta ulos, suu oli muutenkin "lähes mätä", korvien iho "ei toiminut", virtsasi minne sattui sekä virtsa oli erittäin keltaista ja tahmeaa.

 Lukuisista hoitotoimista huolimatta, ei kissasta saatu täysin tervettä. Päätöstä eutanasiaan vahvisti myös se, että Kiti mitään varoittamatta hyökkäili Íriksen kimppuun, vaikkakin kissa oli koiriin tottunut.

Jouduin lopettamaas jo toisen kissan vuoden sisään, ei tämä mitään helppoa ole enkä tätä edes mielelläni tee. Kitin vierellä olin kuitenkin loppuun asti. Kumpa kissa olisi ollut terve niin se voisi vielä nukkua tuossa vierelläni..

Ajasta ikuisuuteen

Eläimen saapuminen perheenjäseneksi on aina yhta riemastuttavaa ja ihanaa. Oli eläin sitten koira tai hamsteri, saa siitä hyvän ystävän johon tietenkin kiintyy kovasti. Eläimen kanssa voi tehdä kaikenlaista; leikkiä, jutella, opettaa temppuja jne. Valitettavasti eläinystävämme eivät ole ikuisia ja jossain vaiheessa on pakko luopua rakkaastaan.

Vaikka olenkin nuori aikuinen, koen silti että olen joutunut luopumaan liian monesta. Suurimman osan elämästäni olen asunut äitini luona maalla ja meillä kissat ovat ulkokissoja jotka saavat toki halutessaan tulla sisälle. Ja maalla kun asutaan, on siellä myös petoja metsissä. Osa kissoistamme on siis vain "hävinnyt".

Musti

Nöpö

Pikkutyttönä oli aina kiva päästä käymään mammani luona Säkäjärvellä, koska siellä oli myös eläimiä. Oli yksi metsästyskoira, kissa ja paljon lehmiä. Silloinen metsästyskoira kuoli vanhuuteen ja nyt siellä on uusi koira, lehmistä on luovuttu ja kissa on myös kuollut vanhuuteen.

Piki

Sain ensimmäisen kissani 10 -vuotiaana, nimesin sen Iituksi mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä; Iippa, murmeli, suklaamurmeli, muru.. Valitettavasti kissani oli jäänyt auton alle minun ollessa rippileirillä.

Iitu

Äiti hankki maalle ensimmäisen kissan Maikin sinä aikana, kun olin viikonloppuna isäni luona kaupungissa. Olin silloin alle kouluikäinen eikä tarkkoja muistikuvia ole, mutta sen muistan miten hauskaa oli kun kotona olikin kissa odottamassa. Maikin munuaiset petti ja kissa jouduttiin lopettamaan keväällä 2012.

Maikki

Vaikka eläimet kuolevatkin luotamme pois, jäävät ne silti elämään muistoihin ja sydämiimme ikuisiksi ajoiksi.