Eläimen saapuminen perheenjäseneksi on aina yhta riemastuttavaa ja ihanaa. Oli eläin sitten koira tai hamsteri, saa siitä hyvän ystävän johon tietenkin kiintyy kovasti. Eläimen kanssa voi tehdä kaikenlaista; leikkiä, jutella, opettaa temppuja jne. Valitettavasti eläinystävämme eivät ole ikuisia ja jossain vaiheessa on pakko luopua rakkaastaan.
Vaikka olenkin nuori aikuinen, koen silti että olen joutunut luopumaan liian monesta. Suurimman osan elämästäni olen asunut äitini luona maalla ja meillä kissat ovat ulkokissoja jotka saavat toki halutessaan tulla sisälle. Ja maalla kun asutaan, on siellä myös petoja metsissä. Osa kissoistamme on siis vain "hävinnyt".
Musti
Nöpö
Pikkutyttönä oli aina kiva päästä käymään mammani luona Säkäjärvellä, koska siellä oli myös eläimiä. Oli yksi metsästyskoira, kissa ja paljon lehmiä. Silloinen metsästyskoira kuoli vanhuuteen ja nyt siellä on uusi koira, lehmistä on luovuttu ja kissa on myös kuollut vanhuuteen.
Piki
Sain ensimmäisen kissani 10 -vuotiaana, nimesin sen Iituksi mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä; Iippa, murmeli, suklaamurmeli, muru.. Valitettavasti kissani oli jäänyt auton alle minun ollessa rippileirillä.
Iitu
Äiti hankki maalle ensimmäisen kissan Maikin sinä aikana, kun olin viikonloppuna isäni luona kaupungissa. Olin silloin alle kouluikäinen eikä tarkkoja muistikuvia ole, mutta sen muistan miten hauskaa oli kun kotona olikin kissa odottamassa. Maikin munuaiset petti ja kissa jouduttiin lopettamaan keväällä 2012.
Maikki
Vaikka eläimet kuolevatkin luotamme pois, jäävät ne silti elämään muistoihin ja sydämiimme ikuisiksi ajoiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti