24.5.2017

Tarina Apilasta

Apila tuli ilostuttamaan minua loppukesästä 2008. Apilassa on ollut jotain erityistä ja sen tuo kehrääjä teki selväksi heti, kun menin pientä katsomaan. Pennut pääsivät käymään pihalla ja tuo pieni kollinpoika seurasi minua kovasti. Istahdimme nurmikolle ihmettelemään toisiamme ja kummastelin, kun pentu katsoo vuoroin minua ja vuoroin maahan. Tarkemmalla tarkastelulla, huomasin pennun nuuhkuttelevan neliapilaa. Siinä kohin olin varma, että tuo pieni kissa on minun ja siitä, että sen nimeksi tulee Apila.

Apila eleli maalla varsin leppoisia kissanpäiviä. Kerran on todennäköisesti päässyt syömään rotanmyrkkyä, joka veti kissan erittäin huonoon kuntoon. Siitä kuitenkin selvittiin ja elämä jatkui.

Muutin kaupunkiin opiskelujen perässä ja talvisin oli Apila myös kaupungissa nautiskelemassa sisäkissan hemmottelusta. Kesät Apila vietti maalla ja talvisin silloin tällöin kaupungissa.

Viettäessäni kesän 2015 kesälomaa laitoin merkille, ettei kissani maalla voinut kovin hyvin. Se oli laihtunut, ruoka ei maistunut, selvästi vaisu ja vetäytynyt. Otin Apilan mukaan kaupunkiin ja töihin mukaan tutkittavaksi. Verinäytteissä tuli ilmi, että Apilalla on munuaisvika ja arvot olivat huimat. Kehrääjän eteen tehtiin paljon töitä, että se saatiin elvytettyä elävien kirjoihin takaisin. Sitä piti nesteyttä kerran päivässä nahan alle, suun kautta meni läkityksinä pahoinvoinninestolääkettä sekä ruokahalua kiihottavaa lääkettä. Lisäksi Apilalle tehtiin loishäätö leveän heisimadon varalta. Monet itkut tuli itkettyä, kun ei tuntunut hoito tehoavan, mutta Apila yllätti ja lähtikin paranemaan. Vajaassa kuukaudessa ruoka alkoi maistumaan jo siihen malliin, että menetettyä painoa saatiin takaisin hiljalleen.

Verinäytteitä kontrolloitiin säännöllisesti ja hetkeksi arvot saatiin kaikki viiterajoihin. Tästä ei valitettavasti kulunut aikaakaan, kun Apila alkoi oirehtimaan. Huomasin ensin, että se on nuollut karvoja pois vatsasta ja sisäreisistä. Takajaloista oli myös lihakset alkaneet surkastumaan. Olin varma viedessäni kissaa uudelleen töihin, että se jäisi sinne. Päätettiin kuitenkin kokeilla kerran tukihoidolla; yhä munuaisvikaisen kissan erikoisruokavalio ja tähän lisänä lihaa päivittäin annettavaksi.

Suunnilleen kuukauden päivät mentiin näin. Liha ei oikein missään kohtaan maistunut Apilalle ja alkoi hiljalleen nirsoilla myös raksuista, joita oli aikaisemmin syönyt hyvällä ruokahalulla. Lihaskatoa alkoi hiljalleen myös näkyä etupäässä.

Ehkä vielä tukihoitamalla Apila oltaisiin saatu tokenemaan, mutta elinajanodote hyvässä tapauksessa olisi ollut vuoden. Koska kehrääjäni oli jo pariin otteeseen elvytetty ja tukihoidettu, tein päätöksen, että enään ei kiusata. En halua kissani kärsivän enempää. En halua Apilan kokevan enää kipua enkä huonoa oloa.

Lepää rauhassa rakas Apilani 
8.6.2008 - 24.5.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti