1.1.2017

Mennyt vuosi ja tulevat tavoitteet

Hirmuisesti ei kyllä ole tullut kirjoiteltua loppuvuodesta tänne. Siihen on kyllä varsin pätevät syyt, kun työpaikka on vaihtunut, ensimmäiset Rosiri's-pennut saatettu maailmaan ja aloitettu opiskelut koirahierojaksi.

Sijaisuuteni päättyi Evidensia klinikalla ja oli todella suuri sattuma, että juuri sopimukseni päättymisen jälkeiselle ajankohdalle haettiin eläinklinikka Loimeen hoitajaa vakituiseen työsuhteeseen. Hakemus kannatti laittaa, koska sieltä irtosi työpaikka tälle hoitsulle! Hauska sattuma on myös se, että tuolla työpaikalla tehdään lampolakäyntejä ja kun olin jo omien lampaiden hankintaa hieman pohtinut. Kesti hetki, että sopeuduin uuteen työpaikkaan ja menihän siinä jokunen tovi, kun töihin lähteminen aiheutti pientä ahdistusta. Nyt voin kuitenkin jo sanoa kotiutuneeni hyvin uuteen paikkaan ja viihtyväni siellä.

Hartaasti odotettu ja toivottu ensimmäinen Rosiri's-pentue näki vihdoin ja viimein päivänvalon 4.10., siinä meni aika hyvin nopeasti seuratessa pentujen kasvua ja kehitystä. Olihan se kokemuksena melkoisen väsyttävä juuri tähän ajankohtaan, mutta kuitenkin niin opettava ja palkitseva.

Syksyllä aloitin opinnot koirahierojaksi. Lähipäivät käyn Tampereella miltei joka toinen viikonloppu ja onhan tämä melkoisen rankkaa. Tuleva kevät ja kesä on tarkoitus antaa aikaa enemmän koululle ja opiskeluille. On kyllä jäänyt jonkin verran asioita sisäistämättä kaiken tämän härdellin keskellä, mutta kunhan arki tasoittuu, niin eiköhän tämä tästä.

Tavoitteita oli joitain viime vuodelle ja ei niistä kovin moni näemmä toteutunut.

Laumakokoonpano muuttui syksyllä, kun yksi pennuista jäi kotiin kasvamaan; Rosiri's Freydís Irisardóttir "Freydis". Tästä neidistä siis pitäisi jonkinlainen esittelyteksti tänne kirjoittaa. Ja Apilan ja Ezion esittelytekstitkin odottavat yhä julkaisemista.

Vuosi sitten oli Iris uudemman kerran astutettu, mutta ei jäänyt tiineksi tuolla kertaa. Pennut kuitenkin onnistuivat urosvaihdoksen myötä. Agilityä harrastimme kyllä kun töiltä ehdittiin ja tauolle sitten jäätiin heinäkuussa ja taukoiltiin vuoden loppuun asti. BH-kokeeseen oli Iris ilmoitettu, mutta oman sairastumisen myötä jäi koe sitten käymättä. Katsotaan, onnistuisiko tänä vuonna päästä kokeeseen asti. Agilityä jatkamme huomenna ja voi vitsit, miten innoissani odotankaan alkavia treenejä!

Roselle olin tavoitteeksi asettanut lisää paimennusta ja pari koiranäyttelyä ulkomaille. Paimentamassa käytiin paimennuskurssilla ja muutamia kertoja ihan muuten vain. Kyllä edistystä alkoi huomata oikein kivasti ja uskon Rosesta saavan kunnon paimenkoiran jos vain kävisimme aktiivisemmin ja säännöllisemmin treenaamassa. Missihömpötyksiä käytiin ihmettelemässä Moskovassa kesäkuussa Maailman Voittaja-näyttelyssä ja sieltä haettiin Ärriäiselle kaikkea mitä siltä reissulta nyt pystyi saamaan; Venäjän Muotovalio, Venäjän Grand Muotovalio ja Maailman Voittaja 2016. Tehtiin myös äkkilähtö Liettuaan ja sieltä saatiin Liettuan valionarvoon vaadittava serti.

Mikestä tai Jossusta ei saatu Suomen Muotovalioita viime vuonna. Mikke kävi suorittamassa luonnetestin pistein +120 laukausvarma, yhdestä sertistä on tällä hetkellä kiinni Miken valioituminen. Jossulla on sertit kasassa, mutta käyttötulos puuttuu. Kolmeen luonnetestiin oli Jossu ilmoitettu viime vuonna, mutta kaikki missattiin. Yritetään tänä vuonna saada maalaisista sitten muotovalioita. Miken ja Jossun kanssa käytiin syyskuussa Ahvenanmaalla viikonlopun mittaisella paimennusreissulla. Tollot suorittivat islanninlammaskoirien oman paimennustaipumustestin molemmat hyvillä paimennusominaisuuksilla. Ei tätä kaksikkoa voi kyllä tolloiksi enää sanoa. Pyörähdettiin myös Eckerön näyttelyssä hakemassa kokemusta misseilystä, mutta töihinhän me Ahvenanmaalle lähdettiin eikä kaunistelemaan.

Suunnitelmia on tulevallekin vuodelle. Iriksen kanssa palaillaan treenaamaan ja katsotaan tuottaako treenit minkälaisia tuloksia. Rosen kanssa treenit jatkuu omatoimisesti ja loppukesälle on tälle neidille äitisuunnitelmia. Opetetaan Freydistä myös kunnolliseksi koirakansalaiseksi jotta arki olisi myös tämän kanssa yhtä mukavaa mitä se jo on ollut pelkästään Iriksen ja Rosen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti