17.6.2016

Kesäloman suunnitelmat

Tänään olisi ollut viimeinen työpäivä ennen kesäloman aloittamista, mutta koska polveni luksoitui sunnuntain paimennuksissa, olen tämän viikon ollut sairaslomalla. Pari päivää tuntui jo hyvältä ja uskalsin ilman keppiä kävellä, mutta ei olisi kannattanut, sillä nyt on polvi ollut taas ikävämmän oloinen.

Kesäloman aloitusta on odotettu melko stressaten, koska heti tulevalla viikolla on suunta AEn kanssa Venäjälle Moskovaan Maailman Voittaja-näyttelyyn. "Käydään pyörähtämässä tossa naapurimaan koiranäyttelyssä.", empä olisi uskonut minkälainen työ loppupeleissä on lähteä suunnittelemaan tälläistä omatoimista näyttelyreissua. Hyvin ollaan mielestäni kuitenkin selvitty tähän asti ja koirille tarvitsee oikeastaan enää tehdä terveystarkastus ja siihenkin on aika varattu maanantaille.

Juhannukselle ei ole vielä suunnitelmia, ehkäpä se menee toipuessa näyttelyreissusta. Jonnekin rauhalliselle mökille veden äärelle olisi aivan ihana päästä rentoutumaan ja huokaisemaan reissun ollessa takana päin.

Heinäkuulle onkin varattu ohjelmaa oikein urakalla ja kesälomalleni sijoittuu isäni syntymäpäiväjuhlat sekä Miken ja Jossun luonnetestit Taipalsaarella. Nähtäväksi myös jää, mihin vaiheeseen heinäkuuta Iris juoksunsa ajoittaa ja missä vaiheessa on seuraavat astutusyritykset. Ehkäpä tulen myös miettineeksi enemmän Rosen tulevia sulhoehdokkaita ja heitä saatan käydä tapaamassa jo lomani aikana. Kesäloman aikana on myös kolmas paimennuskerta Kerimäellä, toivottavasti itse pääsisin tuolloin mukaan paimentamaan.

Yritämme kesälomalla noin muuten vain huilata ja hengähtää, olla stressaamatta tulevaa ja nauttia nykyhetkestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti