Aamulla oli silmäpussit valtavat, koska junassa en saanut nukutuksi. Olisi pitänyt ottaa ne korvatulpat mukaan mitä suunnittelin. Aamupalaksi saatiin blinejä venäläiseen tapaan. Hetki siinä valmistauduttiin astumaan junasta pois Moskovan sykkeseen. Juna-asemalla oli taksikuskeja taksi-kyltit kaulassa vastaanottamassa matkustajia. Kuski joka luoksemme tuli kantoi tavaramme taksiinsa. Kovin ystävällistä, vaikka olihan siinä oma jännityksensä ettei vaan vie tavaroitamme mukanaan. Ei vienyt, kaikkine tavaroidemme kanssa päästiin Crocus Expo hallille, matkaan meni aikaa noin tunti ja hintaa kyydillä oli 2000 RUB.
Näyttelypaikalla piti löytää sisäänkäynti koirille, koska pääovista ei koirien kanssa saanut kulkea. Sisään mentiin koirien kanssa "takakautta". Ensin mentiin metallinpaljastimien läpi ja sitten piti etsiä eläinlääkäri, joka tarkastaa koirien passit. Tässä kohtaa katsottiin ensimmäisen kerran koirien paperit ja niissäkin olivat kiinnostuneita vain rabies-rokotteesta. Leima numerolappuun ja katalogin kanssa suunnistamaan oikean kehän laidalle.
![]() |
Rose sai lahjan ihailijalta. |
Touho pääsi ensimmäisenä kehäilemään MV-karkeloissa. Uros esiintyi omaan silmään todella upeasti, mutta tuomaria ei esiintyminen kiinnostanut. Tuomari kiinnitti huomiota Touhon valesilmiin ja koiran kaksivärisyyteen eikä suostunut arvioimaan koiraa lainkaan. Eipä löydy sivistyneitä sanoja, jotka kuvaisivat harmituksemme määrää.

Koska polveni ei kovin paljoa tykännyt kehässä juoksemista ja ryhmäkehään olisi mahtavaa saada islanninlammaskoira edustetuksi, sai AE kunniatehtävän esittää Rosen ryhmäkehässä. Ihanasti Ärrä lähti AEn mukaan ja tosi kauniisti esiintyivät. Mainetta ja kunniaa ei tältä käynniltä tullut, mutta saatinpahan islanninlammaskoira edustetuksi.
Selviydyttiin messukeskuksesta hotellillekin, taksi maksoi hotelille tuplat verrattuna aikaisempaan kyytiin, yli 4 000 RUB. Kuskilla oli mittari mittaamassa matkan pituutta. Hotellilla kirjauduttiin sisään ja hotellivirkailija kysyi hieman ihmeissään, että kahdelle ihmiselle yksi sänky, vieläpä extraleveä sänky. Pitihän ne koiratkin saada sänkyyn nukkumaan. Käytiin syömässä erittäin hyvää ruokaa ja kahdelle ihmiselle pääruoka jälkkäreineen kustansi huimat 25 €.
Yö saatiin nukuttua todella hyvin ja aamupalapuuro oli täyttävää kaikkine lisukkeineen. Tällä kertaa taksi hotellilta messukeskukseen oli naurettavan halpa: 600 RUB. Paljon on vaihtelua taksien hinnoissa. Messukeskuksessa jälleen ensin metallinpaljastimien läpi ja eläinlääkärin luo tarkastuttamaan passia. Tällä kertaa koiran passia selattiin tarkasti tai sitten tarkastaja oli vain ihmeissään kaikista rokotteista mitä koirille oli laitettuna. Jälleen leima numerolappuun ja katalogin kanssa kehän reunalle.


Kehästä kerkesin tavaroimme luo ja niin pääsi Touho kehään. Liikkuminen ei tänään ollut niin hyvää mitä se oli eilen ollut. Jälleen tuomaria ei muu kiinnostanut kuin Touhon "väärä väri". Tuon päivän tuomari oli sitä mieltä, että Touho olisi muuten oikein hyvä koira, mutta kun se on kolmivärinen kuonossa olevan haalean ruskean läikän takia. Arvostelun sentään sai tällä kertaa ollen hyvä.
Sitten oli reissun vaikein ja haastavin osuus edessä, valionarvojen vahvistaminen. Hankaluutta tässä tuotti se, että pystyi maksamaan vain kortilla ja olin varannut reissuun vain käteistä mukaan. Tilillä ei ollut tarpeeksi rahaa maksaa hakemuksia, mutta onneksi tästä selvittiin yhdellä puhelinsoitolla iskälle joka lainasi tarvittavan summan.

Vainikkalassa tarkastettiin sekä koirien että omistajien passit viimeisen kerran. Oli kyllä ihanaa asioida suomeksi. Englanti kun ei ole niin kauhean vahva kieli itselläni, mutta hyvin selvittiin! Oli kyllä ilo myös huomata ja tavata Venäjällä ihmisiä, jotka auttoivat ja joiden kanssa pystyi juttelemaan oikein kivasti. Ei jäänyt Moskovasta lainkaan huonoa kuvaa ja voisihan sinne ehkä joskus toistekin mennä. Nyt kuitenkin pysyttäydytään hetken aikaa Suomessa ja levätään tästä reissusta.
![]() |
World Winner 2016, Russian Kynological Federation Champion, Breed Champion, Russian Champion, Grand Russian Champion |