Me yritetään agiliitää

Välillä ei voi kuin huokaista noita Iriksen päähänpistoja ja omistajan osaamattomuutta agilitykentällä. Siellä jos missä nimittäin huomaan, että Iris on ensimmäinen koirani ja jotkut jutut ovat aivan hepreaa. Palkkaaminen on näistä se suurin heprea.

Iristä olen aina palkannut taskusta namilla ja viiveellä. Koiranhan pitäisi saada heti se parhain palkka kun on tehnyt oikein, mutta eih. Tässä on möhlitty ja omistajalle on tätä hankala käydä korjaamaan kun se käsi tuntuu aina menevän taskuun omatoimisesti. Ehkä se on vain laitettava taskut kiinni tai kokeiltava treenata jollain taskutomalla yläosalla.

Tänään kuitenkin yritettiin agiliitää. Aloitettiin muuri-esteellä ja hyppy kuin hyppy tuntuu luonnistuvan Irikseltä. Ei sillä siis ongelmaa ja tässä kohin palkkasinkin lelulla ja ai että meillä oli lystiä!

Sitten kokeiltiin kahtaa eri putkea. Ensimmäinen putki meni vallan mainiosti molempiin suuntiin molemmin puolin ohjattuna. Toisella putkella mentiin alkuun varsin mukavasti, mutta sitten Iris heittäytyi narriksi ja kokeili vaikka miten kiertää putkea: juosta putken vierestä, hypätä päälle jne. Sitten kun sain putkeen jäi neiti sinne omiaan haahuilemaan, liekkö oli liikaa suuntavaihtoehtoja. Saatiin kuitenkin muutama onnistumaan ja lopetettiin hetkeksi siihen.

Yhdistettiin putkeen hyppy. Ensin hyppy ja sitten putkeen onnistui melko hyvin. Putkessa on hitautta ilmeisesti suuntavaihtoedoista johtuen, ei voi tietää mitä Irmelin päässä liikkuu. Toisin päin asia olikin sitten astetta vaikeampi. Putkeen mentiin tuttuun tapaan rauhallisesti mutta sen jälkeen piti vielä hypätä? Eikös sitä nyt voi vaan kiertää ja hengailla omiaan? Tehtiin hetki töitä, että saatiin onnistumaan, mutta onnistuihan sekin viimein.

Viimeisenä tehtiin kontaktia ja se oli meille ihan uusi juttu. Ja kai me onnistuttiin sitä joten kuten tekemään, vaikka se ei ohjaajalle kovinkaan hyvin auennut, mitä siinä esteellä haettiin. Kotona sitä kun sitten pohdin niin kyllähän este sitten valkeni ja ymmäri sen logiikan!

Ohjaaja tarvitsee hirmuisen määrän itsetuntoa menemiselle, ohjaamiselle ja tekemiselle. Ehkä sitä vielä joku päivä löytyy. Jokaisesta treenihetkestä koitetaan kuitenkin tehdä hauska jotta molemmilla olisi hyvä mieli treeneistä lähtiessä, sekä ohjaajalla että ohjattavalla. Vaikka ohjattava taitaa suuresti nauttia pellenä olemisesta aina välillä..