17.5.2016

Ontuen uuteen ryhmään

Sairasloma loppui virallisesti perjantaina ja näin ollen arvasin sitten jo viikonloppuna aloittaa pienet treenailut. Iriksellä on perjantaina ensimmäiset rallytoko-kisat ja meidän treenit rallyn osalta on parin vuoden takaiset möllit Kokkolassa.


Sairasloman aikana askartelin miehen kanssa rallytoko-kyltit ja lauantaina kyltit pääsi testiin kun tein pari rataa, joita kokeilin molempien tyttöjen kanssa. Iriksen kanssa tuli kovasti treenattua BH-koetta varten ja se treeni kyllä mielestäni jo näkyy: seuraamiset ovat pidentyneet ja kontaktikin pysyy paremmin rallya treenatessa kun koiruutta saa kehua.

Rosen kohdalla en vieläkään usko todeksi, että neiti osaa pyydettäessä tulla sivulle. Nyt on opeteltu sitten vähän seuraamista ja palkka tulee heti kun lähtee sivulta seuraamaan ja pitää kontaktin parin askeleen verran. Liikkeestä se ei kyllä osaa jäädä sivulle, joten sitä sitten aletaan pohtimaan ja treenailemaan.


Tänään treenailtiin Iriksen kanssa agilityä. Aloitettiin uudessa ryhmässä, yhä perusteissa ollaan, mutta ovat vähän pidemmällä treeneissä kuin aikaisempi ryhmä jossa treenasin. Minulle kyllä periaatteessa se ja sama kummassa ryhmässä treenaan, koska kouluttaja ei oikeastaan muuttunut ja ryhmäläisetkin ovat tuttuja keitä tänään tapasin.

Teemana oli tänään irtoamista ja lopuksi rallattelua. Ensin laitettiin koiran 3. hypyn taakse josta piti saada ohjattua 4. putkeen ja siitä 5. putkeen. Yllättävän hyvin Iris tässä kohin irtosi. Seuraavaksi piti saada A-esteen lopulta koira lähetettyä seuraavalle hypylle kiertoon ja sieltä putkeen. Iriksen kierrot olivat kyllä hyyyyvin loivia ja irtoamista ei niin hyvin tapahtunut. Lopulta rallateltiin 5. putkelta 4. putkeen ja 3. hypylle. Ei oikein tahtonut irrota ja oma kinttu ei kovin hyvin sallinut juosta. 

Iris otti tänään treeneissä todella kovasti kontaktia ja tämä todennäköisesti johtuu siitä, kun ollaan tehty tokotreenejä nyt kovasti. Treeneistä lähdettyä hoksasin myös, että pyysin Iristä sivulle lähdöissä ja siinähän se tuijotus on todella herkässä. En ole aikaisemmin pyytänyt sivulle aksatessa ja pitää se siis jättää pois. Opeteltiin kentän laidalla väli-käskyä, josko tehtäisiin siitä aksaradan aloitus.

Hyvin huomaa koirien kanssa treenatessa, että eivät ole kovin halukkaita tekemään kanssani. Jalka kuitenkin kipuilee ja ei pysty itse täysillä tekemään eikä antamaan koirille 100 % vaan paljon vähemmän. Miksipä koirat siis tekisivät kanssani 100 % kun en itsekään pysty niille sitä tarjoamaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti