1.8.2014

Vuosi vierähtänyt

Vuosien kulun huomaa hyvin siitä, kun lapset vanhenee. Meillä tänään vanhenee Rose saavuttaen vuoden iän! Aika on vierinyt huimasti ja niin on pienestä hönöttimestä tullut vain vähän isompi hönötin ollen 12 kg ja 38 cm.

6 kk kohdalla asetin Rosen kanssa tavoitteeksi tokon aloittamisen, missikisoissa kisaamisen sekä dobon kokeilun. Tavoitteet melkein toteutui. Ohjatuissa tokotreeneissä kyllä käytiin muutamia kertoa, misseilty ollaan urakalla ja sertejä napattu jo neljä kappaletta. Doboa ei saatu aikaiseksi kokeilla, mutta senkin edestä ollaan kokeiltu rallytokoa ja käyty ihan alkeiskurssilla ja siitähän me vasta sytyttiin Rosmarin kanssa!

Koska Rose lopetti juoksutiputtelun noin viikko sitten, lähtee neiti Niemenkylää valloittamaan viikonlopuksi. Synttärit juhlitaan sitten kun neiti on juoksunsa lopettanut ja urokset pystyvät keskittymään johonkin muuhunkin kuin siihen itseensä.

Seuraavan vuoden tavoitteeksi otetaan Rosen kanssa lisää misseilyä, paimentamista, doboilua, tokoilua, rallytokoa, koirakavereiden treffaamista ja käydään myös tutkituttamassa, mitä muun muassa röntgen tuosta neidistä paljastaa. Erityisesti kuitenkin on tarkoitus pitää hauskaa koiran kanssa ja nauttia elämästä!

7-viikkoinen
6-kuukautinen
Onnea 1-vuotiaalle prinsessalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti