6.1.2014

Touho ja Eve

On aika tarttua taas kirjoittajan itseään niskasta kiinni ja kirjoittaa lisää kaverin eläin -tekstejä. Tentattavaksi joutui tällä erää paljon puhuttu AE Touhon ja Even takia.


AE hankki ensimmäisen koiransa 19 vuoden iässä. Halusi rodun, jota ei ihan kaikilla ole tai tule jokaisella lenkillä vastaan. Mittelspitz valikoitui täksi roduksi ja on muutoinkin rotuna miellyttävä kaikin tavoin.


Eve on AEn kihlatun koira, mutta siitä huolimatta sakemanni on menossa kuin menossa mukana. AE ei ole ikinä tykännyt saksanpaimenkoirista eikä välttämättä itse kyseisen rodun edustajaa omatoimisesti ottaisi. Eveen tutustuttuaan on kuitenkin lämmennyt toistaiseksi tälle yhdelle yksilölle.


Touho on luonteeltaan jääräpää, nopeasti oppiva, vahtiviettinen ja tyhmänrohkea. Usein koiruus tekee ja vasta sitten ajattelee.
"Saksanpystykorva on kehittynyt kivikautisesta suokoirasta ja on Keski-Euroopan vanhin koirarotu. Siitä on kehittynyt monia muita rotuja ja sitä on myös joskus mukana muissa roduissa. Saksanpystykorvat ovat luonnostaan valppaita eikä niillä ole metsästysviettiä, joten ne ovat viehättäviä seurakoiria."
 - Koirarotujen maailma

Eve on pentumainen ja jahtiviettiä luultavasti löytyy. Norsu posliinikaupassa on toisinaan osuva lausahdus Eveen viitaten.
"Saksalaiset paimenkoirat polveutuvat pronssikauden koirasta, jonka arvellaan olleen Euroopan ensimmäinen varsinainen lampaita paimentava koira. Paikallisilla lammaskoiramuunnoksilla oli kuitenkin kaikkia mahdollisia karvanlaatuja ja värejä. 1800-luvun lopulla aloitettiin kolmen vanhan paimenkoirarodun pohjalta hyvin määrätietoinen ja laadukas jalostustyö, jonka tuloksena oli lopulta nykyinen saksanpaimenkoira. Saksanpaimenkoiraa voidaan sanoa "käyttökoirien käyttökoiraksi" ja se herättää hyvin suurta huomiota koiraharrastajissa ympäri maailmaa."
 - Koirarotujen maailma

Eve pelkää pieniä lapsia ja toiset koirat olivat ennen pelottavia. AE kävi koirakoulu Sarkassa molempien koiruuksien kanssa ja sen myötä sakemanni on rohkistunut toisten koirien seurassa. Touho on sen sijaan mies eikä pelkää mitään!


Evellä on jonkilainen heikkous soittorasioihin. Luultavasti siksi, koska pentuna neidille oltiin soitettu soittorasioita ja tuleekin nykyään aina pää kallellaan kuuntelemaan soivaa laatikkoa. Eve on myös pallohulluin koira jonka olen ikinä tavannut!


"Touho ei aina ole AD/HD. Osaa myös rauhoittua."

Nimi: Härkäpää Toivo "Touho"
Syntynyt: 2.11.2011
Sukupuoli: uros
Rotu: saksanpystykorva, mittelspitz

"Se missä muut luulevat Even haukun olevan agressiivista
niin todellisuudessa se on vain pelkoa."

Nimi: Eve
Syntynyt: 27.11.2011
Sukupuoli: naaras
Rotu: saksanpaimenkoira

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti