21.10.2013

Rosen ensimmäinen kuukausi kotona

Ei kyllä yhtään tunnu siltä, että Rose olisi ollut vasta kuukauden ilonamme. Pieni neiti on niin hyvin sopeutunut arkeemme, että voisi luulla aikaa kuluneen enemmänkin, mutta niin se vain on, että kuukausi sitten kotiuduttiin tuon pienen ällösulosuuden kanssa.


Meillä on mennyt hyvin. Iris ja kissat ovat ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Ongelmiakin on ilmennyt: Rose on pieniä asioita tuhonnut (muun muassa kissojen raapimapuun kulmaa) ja mitä ilmeisimmin pienempi koirista on pitänyt meteliä mistä muutama naapuri on valittanut. Yksinoloa ollaankin treenailtu välillä enenmpi ja välillä vähempi.

Tehty ollaan kaikenlaista. Rose on ollut jo kahdesti "työmaalla" mukanani rokotuksia ottamassa sekä muutaman "vaivan" takia. Pennulla oli vasemman silmän alaluomessa pieni patti, joka on kyllä jo hävinnyt. Leikin timmellyksessä toinen alakulmureista on vääntynyt sisäänpäin, mutta tilannetta seurailen ja hammasta "väännän" ulospäin. Ongelmaa tuosta ei koidu ellei pysyvä hammas ala kasvamaan maitokulmurin viereen sisäpuolelle.


Irikseen verrattuna Rose on pehmeämpi, neiti myös vierastaa vieraita koiria vähän enemmän ja haukkuvat koirat on tosi pelottavia! Lenkillä ollaankin saatu tehdä töitä, ettei haukkuvia koiria tarvitse pelätä. Rose on myös ollut mukana tokokentän laidalla kun ollaan oltu Iriksen kanssa treenailemassa.

Pennulle on ilmaantunut muutamia koirakavereita. Iriksen kanssa olin käynyt ensimmäisen kuukauden aikana jo koirapuistossa, mutta Rosen kanssa en ole juurikin pennun pehmeyden takia. Tutustutan mieluummin tutuilla koirilla kuin vierailla, mutta kyllä mekin joku päivä lähdetään koirapuistoon.

Berninpaimenkoira Max
Pomeranian Hermanni
Saksanpaimenkoira Eve
Mittelspitz Touho
Rottweilermix Dana
Islanninlammaskoira Tico

Ollaan ahkerasti opeteltu luoksetuloa ja hihnakäyttäytymistä, istumista sekä kontaktia.


Siinä sivussa on myös tullut maisteltua ja tehtyä kaikenlaista.

Saunottu..
..suihkuteltu..
..ja saatu kuivatteluhepuli
 Kelpaa olla ja elää kun on kaksi islantilaista taloudessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti