20.4.2015

Viemällä viedään

Tänään aksassa treenailtiin irtoamista aika rallatellen. Ensin lähetettiin koira putkeen, sitten kaksi hyppyä ja toisen hypyn jälkeen piti koira saada irtoamaan putkeen. Ja tästä pystyi jatkamaan toiselle kahdelle hypylle ja putkeen ja sitten oli palkkaamista. Voi vitsit, kyllä oli taas hauskaa! Olin aikas yllättynyt, miten hyvin Iris irtosi näin ensimmäisillä kerroilla. Mahtava koiru!

Putken jälkeen oli kyllä sitten ongelmaa, kun koiruus lähti heti putkelta juoksemaan toisen ohjaajan luokse. Hänellä oli palkkana omalle koiralleen lihapullaa ja mulla oli haasteena olla houkuttelevampi kuin lihapulla. Aikamoinen haaste, mutta kyllä siinä lopulta onnistuttiin.

Sitten otettiin putki ja kolme hyppyä ja nämä hypyt olivat vinottain. Radan jos juoksi kokoaan läpi, siihen muodostui kahdeksikko. Lähetin Iriksen putkeen ja putken jälkeen jouduin tosi kovasti hakemaan ja viemään seuraaville esteille. Onnistuttiin tässäkin, vaikka ei niin hyvin kun oltaisiin voitu.

Viimeisenä vielä tehtiin samaa kuin ensin ja oli kyllä hauskaa! Ai vitsit, kyllä tälläisistä rallattelupäivistä vain tykkää niin kovin ja mukavaa kun välillä laitetaan ajattelemaan myös aivoilla eikä jaloilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti