6.7.2014

Viikonloppu Juvalla

Perjantaina töiden jälkeen suunnattiin nokka kohti Juvaa: Näpin-porukan kanssa oli mökki vuokrattu viikonlopulle kun sunnuntaina oli siellä suunnalla koiranäyttely. Suurin osa tavaroista oltiin pakattu edeltävänä iltana, mutta tietty jotain piti töidenkin jälkeen pakata ja menihän siinä sitten aikaa kun etsittiin tavaroiden seasta koirien valjaita. Ne kuitenkin löytyi ja päästiin matkaamaan.

Ajomatka meni sangen mukavasti, ajeltiin maisemareittejä ja pysähdyttiin myös sukuloimassa. Oli kuitenkin mukava vihdoin päästä mökille ja kuulla Juva Rokista kantautuvaa livemusiikkia. Harmillisesti lauantaina ei sitten mitään kuulunutkaan, lienekkö porukka närkästynyt liiasta metelistä, eivätkä osanneet livemusiikkia arvostaa?


Lauantaina vaan oltiin ja nautiskeltiin mökkeilystä. Koiratkin nauttivat ihan hirmuisesti kun saivat juoksennella vapaana ja uida keppiä noutamaan. Rosekin taisi tällä reissulla oppia uimaan, jes!


Tänään sitten suunnattiinkin missikisoihin. Paikalle oli ilmoitettu seitsemän kappaletta islanninlammaskoiria ja oli siellä muutamia turistejakin ihmettelemässä koirapaljoutta.

Vongoivan Igor
Gelgja's Sudri
Vongoivan Jofridur
Metsäkasteen Snjór Snokkur
JUN ERI1 SA PU1 SERT ROP
Punapihlajan Tindur
JUN H
Tuiskuhännän Bjartursson Almur
JUN EH2
Turnukan Magnus
JUN T
Tuulenpuuskan Ros Emmasdottir
JUN EH1
Ketunsaran Iris Lunudottir
NUO EH1
Tunturiketun Pjatla Affa
AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP

Tuomarina oli Soile Bister ja tässä hänen tuumaukset esittämästäni kolmikosta:
Mikke: "Hyvä koko ja mittasuhteet. Tulisi olla huomattavasti vahvempi luusto ja pää. Epäselvä sukupuolileima. Kaunis ylälinja, hyvä häntä. Voisi liikkua hieman tehokkaammin takaa. Erinomainen luonne ja hyvä karva."
Rose: "Sopiva koko, kaunislinjainen, femiininen narttu. Voisi olla voimakkaampi luusto. Hyvät mittasuhteet, vahva pää. Erinomaiset kulmat ja vaatii vielä kehittyä. Karvanlaatu ok. Erinomaiset liikkeet ja luonne. Tarvitsee aikaa."
Iris: "Kaunislinjainen, hieman kevyt runko ja rungoltaan kehittymätön. Hyvät mittasuhteet. Riittävän vahva pää. Hyvä rungon pituus. Varsin hyvä ylälinja, häntä ok. Riittävästi kulmautunut edestä, saisi kulmautua enemmän takaa. Ihastuttava luonne. Esiintyy kauniisti."

Ei Mikeltä mikään parhain aloitus, mutta tästä on suunta vain ylöspäin! Seuraavaksi poitsu onkin Maailman Voittajassa misseilemässä elokuussa, Iris ja Rose lähtevät käymään tässä välissä vielä Mäntsälässä parin viikon päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti