16.3.2015

Pitkästä aikaa aksaten

Ah, pitkästä aikaa päästiin Iriksen kanssa aksaamaan! Omista sairasteluista ja kouluviikosta johtuen kolmet treenit jäi väliin. Vähän harmittaa, kun tuntuu ettei saa tuosta kaikkea irti kun ei pääse aina treeneihin silloin kun pitäisi. Tänään kuitenkin päästiin treenaamaan ja otettiin ilo irti!

Oli kaksi erilaista ratapätkää. Ensimmäisessä pätkässä oli hyppy, rengas ja putki. Otettiin ihan yksittäisenä vain rengasta, kun se tuottaa hankaluuksia. Lopulta onnistuttiin molemmin puolin ohjattuna ja jätettiin se rata siihen.

Toisessa pätkässä oli hyppy, pituus, putki ja puomi. Otettiin ensin puomia yksittäisenä ihan treenin ja muistuttelun vuoksi ja se meni ihan kivasti. Jätettiin puomi pois ja tehtiin vain hyppy, pituus ja putki. Ja se meni ihan älyttömän hienosti! Ohjaaja toivoi pätkään vähän vauhtia ja koitettiin vielä kerran Iriksen kanssa ja meni vain vauhdikkaammin!

Kyllä Iris vain on pätevä koira, ehkä siitä saisi kisakoirankin jopa joskus tulevaisuuteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti