27.3.2013

Ensimmäinen dobo-tunti

Ja kivaa oli! Voin jo nyt aivan varmasti sanoa, että kun Iris on tarpeeksi vanha ja kehittynyt niin tässä meillä on yksi harrastus lisää meidän harrastustoimintaan.

Tunti alkoi pienellä kävelylenkillä ulkosalla ja sitten siirryttiin sisätiloihin yksitellen. Siellä sitten jokainen kasasi oman leirinsä, vesikuppi ja vettä koiralle sekä peti paikallensa. Tietenkin myös koirien omistajat vaihtoivat sisäkenkiin siinä samalla.

Ensin pientä lämmittelyä koiran kanssa ja  sitten aloitettiin koiran tutustuttaminen palloon ja Irishän loikkasi pienen tuumailun jälkeen pallolle heti ja ehkä eniten työtä oli saada koira pois pallolta. Ensin tehtiin hieman koiran ja pallon kanssa ja sitten koirat sai levätä ja omistajat teki. Ehkäpä minullakin ne lihakset jossain tuolla piilossa on, sen verta sain tuntumaa.

Sitten taas koirat pallolle ja kokeiltiin koiran liikkuvuutta. Iris osasi seistä, istua ja maata. Pysyi neiti myös pallolla minun sitä heilutellessa jalkojeni välissä.

Tunti kului hurjan nopeasti ja koitti loppuvenyttelyjen aika. Iris osasi olla taas tosi nätisti toisten koirien seassa eikä haukun haukkua kuulunut. Nyt löytyy kotoa taas onnellinen ja väsynyt koira. Myönnettäköön, että kyllä tässä itselläkin on onnellinen ja väsynyt olotila.

Seisominen pallon päällä.
Istuakin osattiin.
Omistajan ja koiran yhteistä reeniä.
Omistajatkin teki ominensa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti