7.5.2016

Paimennuskurssin aloitus

Tänään alkoi neljän kerran kestävä paimennuskurssi Pohjolan tilalla. Jokaiselle neljälle kerralle on ilmoitettuna Rose, vielä toki en ihan varma ole, miten heinä- ja elokuun päivien käy jos Iriksen astutusasiat ovat tuolloin ajankohtaisia.

Paimennuksen aloitti Jorunn näyttämällä hienoa esimerkkiä, miten lampaita paimennetaan ja miten ei. Omaan silmään Jorunin tekeminen oli tosi hienoa katseltavaa.


Toisena koirakkona oli meille aivan uusi tuttavuus, Kuri. Kuri on paimennusta harrastanut jo jonkin verran ja se myös näkyi koiran työskennellessä lampaiden kanssa. Tosi hienoa seurattavaa oli!


Sitten oli Rosen vuoro. Tehtiin ensin pyörössä lammaslauman kiertämistä ja kyllähän se kiersi ja toimi tosi mukavasti. Ohjaaja osasi käyttää paimensauvaa ja Rose teki sen mukaan. Ohjaajalle oli kunnolla opettelemista, kun piti peruuttaa lampaiden edessä ja pitää koira lampaiden takana. Rosehan siis osasi homman hienosti, mutta minulla oli hankaluuksia pysyä peruuttaen lampaiden edessä.
 

Viimeisenä lampaille tuli Draumur. Rose aiheutti häiriötä kentälle juoksujensa takia ja kyllähän Draumur kovasti maata nuuskutteli ja uskoi kovasti löytävänsä ihanana tuoksun lähteen. Kyllä poitsu lampaitakin vähän liikutteli kun hajuilta irtosi.


Pidettiin ruokatauko ja koirat saivat hetken aikaa levätä. Rose käytti tämän ajan tehokkaasti haukkumalla autossa muistuttaen, että on jätetty yksin ja ettei vaan unohdeta häntä kokonaan.



Aloitettiin toista kierrosta. Jorunn harjoitteli kuljettamista ja rauhallisena pysymistä. Kuri liikutteli myös laumaa ja Draumur paimensi myös lampaita sen mitä hajuilta ehti.




Rosen kanssa oltiin isolla puolella ja oltiin kyllä aika hukassa, kun ei oikein tiedetty mitä tehdä. Ohjeita kyllä saatiin kentän laidalta, mutta oltiin silti turhan hukassa. Itse en tiennyt mitä tehdä ja tämä epävarmuus sitten heijastui Roseen. Koitettiin vain saada jotain pientä onnistunutta pätkää tehdyksi ja kyllähän me siinä joten kuten onnistuttiin.

Rose on rohkaistunut paljon ja edistymistä on havaittavissa kyllä molempien osalta paimennuksessa. Seuraavaa kertaa jo kovasti odottellaan Rosen kanssa, eiköhän tästäkin kerrasta jotain opittu joten toivottavasti se sitten näkyy kesäkuussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti