27.10.2012

Nyymi esittäytyy


Olen aina ollut kiinnostunut käärmeistä. Pienenä likkanakin jo katsoin kaikkia käärmeisiin liittyviä dokumenttejä nenä kiinni ruudussa. Silloin ei tietenkään ollut minkäänlaista käsitystä, että sellaisen ison boan saisi vaikka asustamaan omaan huoneeseen.

Muuttaessani omilleni ajattelin toteuttaa mielestäni suhteellisen villin ajatuksen ja hankkia käärmeen. Lapsuudenkodissa on ollut enimmäkseen kissoja ja koiria. Hetken minulla oli tuliliskoja, mutta puuttelisen tiedon ja huonojen olosuhteiden vuoksi, eivät salamanterini saaneet kovin pitkää elämää.


Toteutin ajatukseni ja hankin ensimmäisen viljakäärmeeni vuodenvaihteessa. Käärme sai nimekseen Nyymi.


Nyymin kanssa ei ole ollut missään vaiheessa mitään ongelmaa, käärme on ollut todella toimiva. Viljikseni on kyllä siitä persoonallinen, että madon hännänpäässä on väkänen, mutta se ei ole vaikuttanut mihinkään, ei ulostamiseen, nahanluontiin eikä kiipeilyyn.


Nyymi tulee usein esille imuroidessa kämppää. En tiedä mistä moinen, mutta kovasti siinä lasilla ollaan aina kytistelemässä. Viljikset ovat muutenkin enemmän näkösällä nälän alkaessa kurnia vatsanpohjalla ja uskon kyllä, että Nyymi osaa kerjätä ruokaa vähintään yhtä hyvin kuin kissat tai koirat.


Nimi Nyymi
Kuoriutunut 20.9.2011
Sukupuoli naaras
Laji viljakäärme
Värimuoto normaali

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti