25.10.2012

Lumo esittäytyy


Lumo ja Jane on Tassutarhalta haetut kisat, joille minun oli tarkoitus tarjota sijaiskotia kuukaudeksi. Olin vain nähnyt Tassutarhan sivulla kuvia neideistä ja tiesin vain kissojen taustasta sen, että Lumo ja kolme muuta pentua löydettiin jostain viljasiilosta(?) ilman emoa. Lumo oli neljästä pennuista kaikkein rohkein ja uskaliain, mikä on kyllä nykyäänkin havaittavissa neidistä.

Kun menin Lumoa hakemaan, minun ei tarvinnut kuin astua ovesta sisään ja nähdä Lumo kyyhöttämässä häkin reunalla niin neiti vei sydämeni heti. Sanoin siinä sitten Lauralle (Tassutarhan pitäjä), että Lumo varmaan jää asumaan luokseni "hieman" pidemmäksi aikaa kuin kuukaudeksi.


Asuimme alkuun isälläni, mutta väärinymmärysten johdosta päätin muuttaa kissojen kanssa omilleni, raahaten miehen mukaan. Muuttoa tehdessä Lumo asui äitini luona maalla, pentuun nähden isossa omakotitalossa jossa oli tilaa riehua ja komentaa muita talon asukkaita. Sellainen riehuminen ja päteminen käy äkkiä väsyttämään.


Kun meillä alkoi olla miehekkeen kanssa muutto valmis ja kaikki kamat roudattuna uuteen kotiin oli kissojenkin aika saapua kotiin luoksemme. Taas oli ihmettelemistä ja tutkimista pennuilla.



Joulu vietettiin äitini luona ja toki mamman lapsenlapset saivat lahjan myös.

Kirjoitin Tassutarhalle joulukalenteriin tarinan Lumosta jossa on kuvattu siihenastisia tapahtumia pikkuneidin näkökulmasta.

Aikaa kului ja Lumo kasvoi.


Lumosta tuli teini ja teininähän halutaan olla kapinallisia ja tehdä aina jonkinsortin jäynää vanhemmille. Niin ainakin Lumon mielestä.


Lumo on saanut toiseksi nimekseen Räyhä muun muassa juuri siksi, että neiti saa välillä spurtteja jolloin juostaan pitkin seiniä ja välillä myös päin, mourutaan ja pidetään mitä ihmeellisimpiä ääniä ihan vain huvikseen. Rauhoittuessaan Lumo suuntaa karvaisen sydäntyynyn luokse jota on mukava tassuttaa ennen nukahtamista.


Silloin tällöin Lumo pääsee ulkoilemaan valjaissa. Äidilläni viritän aina jonkin sortin juoksunarun kun kissojen kanssa menen maalla käymään. Ulkona on vaan niin jännää, varsinkin pimeämmällä jolloin voi jahdata koiperhosia.

Nimi Lumo
Syntynyt
30.8.2011
Sukupuoli
naaras
Rotu
maatiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti