26.10.2012

Jane esittäytyy


Jane ja Lumo on Tassutarhalta haetut kisat, joille minun oli tarkoitus tarjota sijaiskotia kuukaudeksi. Olin vain nähnyt Tassutarhan sivulla kuvia neideistä ja tiesin vain kissojen taustasta sen, että Jane ja kolme muuta pentua löydettiin jostain viljasiilosta(?) ilman emoa. En tiedä oliko Jane arin pennuista, mutta eläinlääkärikäynnillä Laura (Tassutarhan pitäjä) kehui Janen kesyyntyneen hyvin kahteen muuhun sisarukseen nähden.

Jane oli todella arka pentu. Kotona se lymysi koko ajan huonekalujen alla yrittäen pysytellä poissa näkyviltä. Jos neidin satuit näkemään menossa ruokakupille ja kissa sinut huomasi, oli vastauksena kaksi nopeaa ja pientä sähähdystä ja äkkiä piiloon. Kyllä neiti pikkuhiljaa tokeni ja antoi ottaa kiinni ja oppi lopulta nauttimaan silityksisä. Nykyään en saa edes vessasa käydä rauhassa kun neiti huutaa jo oven takan huomiota.


Kun Janen hain meille, oli Jane varattu toiseen kotiin. Kiinnyin kuitenkin Lumoon ja halusin myös Janen jäävän luokseni asumaan Lumon seuraksi. Janelle Lumo-sisko on tuki ja turva. Janen varaajista ei kuulunut mitään, joten sain pitää siskokset itselläni.

Asuttua isäni luona hetken kissojen kanssa päätin muuttaa pois väärinkäsitysten takia ja koin muutenkin, että olisi aika alkaa jo itsenäistymään. Muuttoa tehdessä Jane majaili äitini luona Lumon kanssa. Pienellä neidillä oli hurjat paikat kun olikin uusi talo tutkittava kaikkine uusine kissoineen ja koirineen. Akvaariokaloja kisu tykkäsi kovasti seurailla.


Muutto oli ohi ja Jane pääsi viimein luokseni. Taas oli uusi paikka ja paljon tutkittavaa. Lumipallot oli kovassa huudossa ja niitä oli sitten kiva yrittää kanniskella sisälle parvekkeelta. Ei pienet vilukissat kauaa tarenneet parvekkeella olla kunnes kylmä yllätti ja piti päästä jo sisälle lämmittelemään.


Aika kului ja Jane varttui isommaksi kisuksi.


Joskus on kiva käydä mammalassa kun pääsee ulkoilemaan ja ihmettelemään kaikenlaisia pikkuötököitä ja sen sellaisia. Neiti on joko arka tai sitten todella kiintynyt minuun, että voi antaa silloin tällöin olla pihalla vapaana, toki valvovan silmän alla koko ajan.


Nimi
Jane
Syntynyt 30.8.2011
Sukupuoli naaras
Rotu maatiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti